Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jatkuuko SalBan hurja meno

 
Jatkuuko SalBan hurja meno

Mainion vireen löytänyt SalBa jatkaa pisteiden metsästystä lauantaina Leaf-Areenalla Turussa. Vastaan asettuu viime kauden lohkovoittaja SBS Wirmo Mynämäeltä.

Asetelmat

Kautta on pelattu kahdeksan peliä molempien osalta. Wirmolla pisteitä on kolmen voitetun ottelun johdosta kuusi. SalBan voittosarakkeessa komeilee lukema seitsemän, sillä irtoaa 14 pistettä ja lohkon kärkisija. Edellisessä ottelussaan Wirmo hävisi kotonaan niukasti 9-8 FBC Turku 2:lle, SalBa puolestaan murskasi KaKon 12-3, peli oli käytännössä ohi jo ensimmäisen erän jälkeen SalBan johtaessa ensimmäisellä erätauolla 8-0.
SalBan alkukausi on ollut kiireinen tiukan pelirytmin vuoksi, tähän saatiin viime pelin jälkeen kuitenkin pieni tauko, kun edellisen pelin jälkeen joukkue sai neljän päivän totaalitauon lajista. Toivottavasti tauko on ladannut akut sekä jaloissa, että päässä. Tämän viikon treeneissä ilme ainakin on ollut hyvä ja tauko näyttäisi tehneen joukkueelle hyvää. Toivottavaa on ettei tauon aikana kadonnut myös hyvä vire. SalBan matka jatkuu ottelun jälkeen pikkujoulutunnelmiin Itämerelle, suotavaa on että joukkue ymmärtää että juhliminen on paljon hauskempaa voitetun pelin jälkeen. Ensin työ sitten huvi.

Tulitikkuaskista karkkiaskiin

Erityisleiman ottelulle antaa se, että Wirmo pelaa tällä kaudella kotiottelunsa entiselle karamellitehtaalle rakennetulla Leaf-Areenalla. Liitto ilmoitti ennen kauden alkua ettei Laurin koulun metri x metri kenttä riitä salibandyn pelaamiseen, Wirmo joutuu siis pelaamaan vieraissa tämän kauden kotiottelunsa. ensi kaudeksi Wirmo pääsee jälleen Mynämäelle kun uusi rakenteilla oleva katsastusasema on pelikelpoinen.

Ratkaisu

SalBa on esiintynyt koko kauden väkevästi, kun taas Wirmo on pelannut sangen ailahtelevasti. SalBa on ottelun ennakkosuosikki. Voitto edellyttää kuitenkin sitä samaa peliä mitä aiemminkin on nähty. Ajatusten pitää olla kaukalossa eikä illan jatkoissa. Kuten aiemminkin on kuitenkin tullut mainittua, tässä sarjassa voi tapahtua mitä vaan. Kaikki ottelut pitää pelata kentällä, paperilla ja nettikirjoituksilla ei otteluita voiteta.

Kokoonpanot

SalBa saa matkaan lähes parhaan miehistönsä. Ainoastaan Joonas Rantanen ja Valtteri Raunio missaavat ottelun.

SalBan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Rauman SalBan miesten edustusjoukkueelle uusia sopimuksia ja muutama lähtijä

Rauman SalBan miesten edustusjoukkueelle uusia sopimuksia ja muutama lähtijä

Janne Hyvönen siirtyy SalBasta ulkomaille.

Lue lisää
Juha Teikari palaa SalBan edustuksen valmennukseen

Juha Teikari palaa SalBan edustuksen valmennukseen

Rauman SalBan miesten edustusjoukkue on löytänyt uuden, joskin tutun valmentajan. Koiralauman valmennukseen liittyy Juha Teikari, joka valmensi SalBan edustusmiehistöä viimeksi kaudella 2011-12.

Lue lisää
Rauman SalBan ja Petri Seppisen tiet eroavat

Rauman SalBan ja Petri Seppisen tiet eroavat

Rauman SalBa on päätynyt purkamaan miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Petri Seppisen sopimuksen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Petri Seppinen on SalBan uusi päävalmentaja

Petri Seppinen on SalBan uusi päävalmentaja

Rauman SalBan uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty 1+2 vuotisella sopimuksella Petri Seppinen.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää