Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SalBalla kolme tärkeää peliä kuuteen päivään

 

SalBalla kolme tärkeää peliä kuuteen päivään


SalBan tiukka ”rykäisy” alkaa perjantaina 6.1 kun Woodcutters saapuu Kauppikselle. Sunnuntaina 8.1. SalBa matkustaa Tikkurilaan Tiikereiden vieraaksi ja keskiviikkona 11.1 Keravalle Blackbirdsin kotipesään. ”Tämä kolmen pelin sarja tulee näyttelemään suurta osaa loppukauden kannalta. Parilla voitolla olisi huomattavasti helpompi lähteä jatkamaan sarjaa tammikuun lopulla”, kommentoi vilkas Ilkka Hurmerinta SalBan tulevaa ottelusumaa.  Näiden kolmen pelin jälkeen SalBalla on kahden viikon tauko peleistä. Tauon jälkeen edessä on kolme vieraspeliä joissa vastaan asettuu Fosu, PSS ja Ilves. Seuraava kotiottelu on vasta helmikuun 12. päivä jolloin vastaan asettuu Kirkkonummen Rangers.

6.1.2012: SalBa – Woodcutters(Vaasa)

Loppiaisena vastaan asettuu Woodcutters Vaasasta. Woodcutters on sarjassa putoamisviivan alapuolella toiseksi viimeisenä, mutta joukkue on osoittanut hieman piristymisen merkkejä. Ensimmäisellä kierroksella SalBa kävi hakemassa Vaasasta tärkeät vieraspisteet loppunumeroiden ollessa 2-3. ”Kauden vähämaalisin ottelu, josta parhaiten jäi mieleen nuorekkaan Markus Viitasen ”no-look” - lämäri etuyläkulmaan”, Christian ”hammas” Rönndahl muistelee Vaasan reissua lämmöllä.

Tuon ottelun jälkeen Woodcutters on vahvistanut rivejään FBT Porissa alkukauden liigaa pelanneella Tero Saaristolla. Saaristo onkin ottanut heti suuren roolin Woodcuttersin hyökkäyksessä ja tehnyt neljään peliin 12 pistettä. Tehokkaina ovat häärineet myös Kari-Matti Viinamäki (14 ott.16+8), Teppo Haakana (14 ott.9+10) sekä Joona Kukko (8 ott.5+7).

8.1.2012: Tiikerit(Tikkurila) – SalBa

Tiikerit käveli kurittoman SalBan yli ensimmäisessä kohtaamisessa ja varmasti yrittää tehdä saman kotikentälläänkin. Keskikastissa käytännössä koko kauden pyörinyt joukkue on aivan SalBan kannassa yhden ottelun vähemmän pelanneena. Joukkueen hyökkäyksessä tahtipuikkoa heiluttavat Jani Mäntyniemi, Thomas Granlund sekä Olli Rinne. Kolmikon mailasta on yhteensä syntynyt 37 maalia joka on tasan puolet koko joukkueen maaleista.

11.1.2012: Blackbirds(Kerava) – SalBa

Joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen nimiinsä vienyt Blackbirds on tällä hetkellä niukasti putoamisviivan yläpuolella. Joukkue tarvitsee kipeästi pisteitä välttääkseen valahtamisen putoamisviivan alle. Miika Kujansivu ja Petri Pyysing johtavat joukkueen sisäistä piste- ja jäähypörssiä. Kummatkin ovat iskeneet 17 pistettä ja istuneet jäähyllä yhteensä 68 minuuttia(22min ja 46min).

SalBan kuulumiset:

Valmennuksella mietittävää

Valmentaja Juha Teikarin mukaan paluu arkeen tapahtuu hieman sekavin miettein. Puolustajista Perälän(yläraaja), Rönndahlin(yläraaja), Kämäräisen(raaja) sekä Kaerlan(yläraaja) pelaaminen on epävarmaa loukkaantumisten vuoksi. Hyökkääjistä Ville-Petteri Lilja lähtee turvaamaan rauhaa Afganistaniin ja on koko loppukauden poissa. Roni ”Rosvo” Saarelainen on työkiireiden vuoksi poissa Blackbirds pelistä. Poissaolot pakottavat valmennuksen tekemään hieman muutoksia kentällisiin, mutta Teikarilla on kova luotto joukkoihinsa. ”Kolmesta seuraavasta pelistä tavoitteena kuusi pistettä” ilmoittaa Teikari SalBan tavoitteeksi.

Armeija kutsuu Lahtea ja Kaerlaa

Tomi Lahti ja Niko Kaerla lähtevät armeijaan 9.1. joten heitä tuskin Blackbirds pelissä nähdään. Lahti puntaroi armeijaan lähtöään seuraavasti: ”Kerroin yli neljän viikon palvelukselleni on aika kova, mutta kai mä sen intin kestän, onhan siellä Niko”TJ 362” Kaerla ja Tomi ”Tom of Finland” Saarinen mukana!” Pojat ovat valmistautuneet armeijaan lähtöön katsomalla elokuvat: Lomalla sekä Lomaterapiaa.  Toimitus toivookin, että lomat pyörivät hyvin siihen saakka kunnes kausi loppuu.

Marko ”Tinke” Timonen - Comeback

Paluun puolestaan tekee Marko ”Tinke” Timonen joka tuo kokoa SalBan pakistoon. Viime kaudella SalBassa nousua juhlinut Timonen on alkukauden pelannut ja harjoitellut SalBa2 mukana. Timonen kommentoi paluutaan seuraavasti: ”Puolen vuoden tauon jälkeen paluu edustukseen ja fiilikset ovat korkealla. Nyt sitten vaan kovaa treeniä että saisi peliaikaa.” Timonen on omien sanojensa mukaan päässyt hyvin joukkueeseen sisään siitäkin huolimatta, että alkukaudella mies jakeli ”puukkoa” RaumaTV:n kommentaattorina.

SalBan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Rauman SalBan miesten edustusjoukkueelle uusia sopimuksia ja muutama lähtijä

Rauman SalBan miesten edustusjoukkueelle uusia sopimuksia ja muutama lähtijä

Janne Hyvönen siirtyy SalBasta ulkomaille.

Lue lisää
Juha Teikari palaa SalBan edustuksen valmennukseen

Juha Teikari palaa SalBan edustuksen valmennukseen

Rauman SalBan miesten edustusjoukkue on löytänyt uuden, joskin tutun valmentajan. Koiralauman valmennukseen liittyy Juha Teikari, joka valmensi SalBan edustusmiehistöä viimeksi kaudella 2011-12.

Lue lisää
Rauman SalBan ja Petri Seppisen tiet eroavat

Rauman SalBan ja Petri Seppisen tiet eroavat

Rauman SalBa on päätynyt purkamaan miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Petri Seppisen sopimuksen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Petri Seppinen on SalBan uusi päävalmentaja

Petri Seppinen on SalBan uusi päävalmentaja

Rauman SalBan uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty 1+2 vuotisella sopimuksella Petri Seppinen.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää