Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Blues täpärästi vahvempi

 
Blues täpärästi vahvempi

OTTELUN TEEMA

Edellisellä Rauman vierailullaan Blues pelasi erittäin tarkkaa puolustuspeliä ja ottelu päättyi silloin Lukon niukkaan 2-1 -voittoon voittomaalikilpailun jälkeen. Nytkin odotettavissa oli erittäin tiukka kamppailu, jossa maaleilla ei tultaisi mässäilemään.

Ottelusta muodostuikin varsin odotetun kaltainen, kun molemmat joukkueet puolustivat erittäin tiiviisti hyvän maalivahtipelin tukiessa sitä. Lopulta Bluesin Petri Lammassaari nousi ottelun ratkaisijaksi tekemällä joukkueensa voittomaalin jatkoajalla. Loppulukemat kirjattiin siten vieraille 2-3 (0-0, 1-1, 1-1, 0-1).

ILLAN ELIITTIÄ

Lukon paras pelaaja löytyi veräjän suulta. Antti Raanta pelasi etenkin toisessa erässä upeasti, torjuen siinä peräti 19 laukausta. Toisen erän rynnistyksen aikana Blues olisi voinut karata jo useamman maalin karkumatkalle, mutta nuori Lukko-vahti antoi torjunnoillaan omalle joukkueelle mahdollisuuden voittoon.

Väkevästi joka tilanteen loppuun asti taistellut sekä Lukon ensimmäisen maalin syöttänyt laitahyökkääjä Samuli Kivimäki voi myös olla tyytyväinen illan panokseensa. Puolustajista puhtaat paperit saavat maalin tykittänyt sekä oman pään puhtaasti pelannut Teemu Aalto sekä isot minuutit totutun varmasti pelannut Harri Tikkanen.

RATKAISUN PAIKAT

Toisen erän lopulla kesken vahvan Blues-painostuksen tullut Perttu Lindgrenin tasoitusosuma käänsi ottelun hallinnan raumalaisille. Kun vielä toisen erän alkuun Teemu Aalto onnistui sivaltamaan Lukon ylivoimalla 2-1 -johtoon, niin henkinen yliote näytti siirtyneen selkeästi isännille.

Blues ei kuitenkaan helpolla luovuttanut ja Camilo Miettinen onnistui tuomaan espoolaiset 2-2 -tasatilanteeseen ylivoimamaalillaan. Kolmannen erän lopulla Lukko pääsi hakemaan voittomaalia vielä ylivoimalla, mutta Bluesin maalivahti Iiro Tarkki ei ollut yllätettävissä. Jatkoajalla ex-Lukko Petri Lammassaari pääsi ohjaamaan maalin edestä Bluesin voittoon.

TULEMAN PITÄÄ

Lukko matkaa lauantaina Ouluun, jossa vastaan asettuu valmentajaa hiljattain vaihtanut Oulun Kärpät. Hannu Aravirran tulo joukkueen peräsimeen ei ole vielä tuonut tulosta pisteiden muodossa, mutta pelillisesti Kärppien otteissa on jo näkynyt pilke paremmasta. Lukon on siis taatusti tehtävä täysi päivätyö, mikäli pisteet halutaan Raksilasta riistää, siihen toki joukkueella on kaikki mahdollisuudet.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää