Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

VT-HT säilytti sarjapaikkansa

 
VT-HT säilytti sarjapaikkansa

Tempo otti sunnuntaina sarjapaikan säilyttämiseksi tarvittavan voiton Pietarsaaren Jeppis kukistuessa lukemin 7-3. Tempo hallitsi peliä selvästi ja pääsi suhteellisen helpolla iltapuhteella, kun ilman panosta pelannut Jeppis ei ollut aivan parhaimmalla asenteella ja kokoonpanolla matkassa.

Maalinteko alkoi Tempon toimesta ensimmäisen erän puolessavälissä. Tuomas Montonen osui kahdesti peräkkäin. Ensimmäinen syntyi läpiajosta ja toisessa maalissa mies sai pistää kiekon takakulmalta tyhjään maalin. Kolmannessa maalissa Tomi Vahanto päivysti rauhassa maalin edessä ja tälläsi voimalla kiekon Janne Siivosen syötöstä maaliin.

Toisessa erässä ei nähty lukuisista paikosta huolimatta kuin yksi maali. Sekin tuli hieman onnekkaasti, kun Mikael Vahanderin syöttö ohjautui puolustajan luistimesta omaan maaliin.

Kolmas erä oli enää muodollisuus varsinkin kun Tempo teki ennen erän puoltaväliä reiluun kolmeen minuuttiin kolme maalia ja ratkaisi ottelun lopullisesti. Ensin erässä osui Ville Haltsonen, jonka tarkka rannalaukaus upposi alkulmaan. Tämän jälkeen Eetu Tamminen hassutti maalivahdin ja siirsi kiekon tyhjään maaliin. Tempon kauden viimeisen maalin sai kunnian viimeistellä Joonas Tommila. Lopussa Tempo intoutui hyökkäämään vähän liiaksikin ja Jeppis sai tehtyä kaksi maalia läpiajoista.

Tempon pitkä ja vaiherikas kausi sai näin onnellisen lopun ja kaiken rämpimisen jälkeen sarjapaikka säilyi suuremmitta ongelmitta.
Vermuntilan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Vermuntilan Tempo ry - logo

Vermuntilan Tempo - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää