Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

David Nemecek Rauman Lukkoon

David Nemecek Rauman Lukkoon

 

23-vuotias tsekkipuolustaja David Nemecek siirtyy maansa pääsarjasta BK Mlada Boleslavista Lukkoon 1+1 mallisella sopimuksella, jossa jälkimmäinen vuosi on seuran optiolla. 

Nemecek on isokokoinen 194-senttinen puolustaja, jonka tavoitteena on hakea Raumalta läpimurtoa korkeimmalle tasolle asti. Pääosin TPS:n A-junioreissa kauden 2014-15 pelannut ja vasemmalta laukova Nemecek halusi nimenomaan Lukkoon tulevaksi kaudeksi.

- Davidilla oli halu tulla Suomeen ja Lukkoon. Hän oli seurannut miten Raumalla nuoret pelaajat menivät viime kaudella eteenpäin. Pelaaja todella kovasti halusi tulla meille ja uskoo, että pystyy Lukossa kehittymään. Lisäksi mies saapuu Raumalle jo maanantaina ja haluaa harjoitella joukkueen mukana koko kesän. Se on loistava lähtökohta ja tässä on paljon hyviä elementtejä ilmassa, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.

- David on hyvin liikkuva puolustaja. Iso, vahva ja sporttinen. Erittäin kovakuntoinen urheilija. Enemmän kuitenkin puolustava puolustaja.

- Nemecek pystyy pelaamaan kovaa ja iskee kiinni vahvasti. Antaa sen ensimmäisen helpon syötön. Davidilla on vahva usko ja tavoite, että näiden kahden vuoden jälkeen hän pelaa NHL:ssa. Me uskomme Nemecekiin ja siihen, että hän myös tuohon tavoitteeseen voi kehittyä näiden kahden vuoden aikana, Sahlstedt lisää.

Edelliskaudellla Tsekin maajoukkueessakin pelannut David Nemecek tunnistaa itsensä luonnehdinnasta.

- Olen iso puolustaja, joka osaa liikkua hyvin enkä pelkää käyttää kokoani hyväksi. Teen mitä tahansa tarvitsee, jotta joukkue voittaa mahdollisimman paljon pelejä.

Lukon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää