Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Juha Vuori Lukon päävalmentajaksi kaudelle 2016-17

Juha Vuori Lukon päävalmentajaksi kaudelle 2016-17

 

Rauman Lukon valmennusjohto tuleville kausille on selvillä. Päävalmentajan vastuun kauden 2016-17 alusta ottaa jo kahdeksatta kauttaan Lukossa apuvalmentajana toimiva Juha Vuori. Vuoren apuna toimivat jo neljättä kauttaan Raumalla valmentava Jesse Welling ja A-nuorten vastuuvalmentajana toimiva Timo Saarikoski sekä maalivahtivalmentaja Mikael Vuorio. Koko valmennusryhmän sopimukset ovat mallia 2+2 vuotta.

- Valmennus on se työ, johon olen valmistautunut vuodesta 2000 lähtien kun sain ensimmäisen mahdollisuuden tehdä töitä jääkiekon parissa. Tämä on kovaa työtä ja tavoitteeni on puskea jokaista pelaajaa niin hyväksi kuin mahdollista. Tämä on joukkuepeliä ja jokaisen yksilön tekemisen pitää palvella joukkuetta, Juha Vuori kertoo.

- Tätä työtä me lähdemme tekemään yhdessä ja siihen tarvitsemme tietoa ja osaamista sekä samanlaisen mentaliteetin ja asenteen omaksumista. Me tulemme puhumaan oppimis- ja valmistautumisprosessista, ja toimimaan niin, että pystymme tarjoamaan voittavaa jääkiekkoa ja rehellisen ilmapiirin sekä ympäristön, jossa pelaajat saavat mahdollisuuden kehittää luonnettaan ja mennä eteenpäin. Pelaajat ja peli ovat tärkeä osa ja meidän kaikkien yhteinen voittava mieli on vielä tärkeämpi, Vuori jatkaa.

Pitkän linjan lukkolaisena Juha Vuoren siirtyminen päävalmentajan paikalle on osoitus siitä pitkäjänteisestä työstä, jota Lukossa on rakennettu ja tullaan edelleen rakentamaan.

- Työhaastatteluprosessissa seura osoitti olevansa kiinnostunut siitä suunnasta, johon se haluaa seuraa viedä, miten se haluaa joukkuetta johdettavan, millaista kiekkoa se haluaa nähdä ja miten se haluaa pelaajien kehittyvän. Meidän yhteinen näkemyksemme on samansuuntainen ja uskon, että pystyn sen osaamisen organisaatiolle tuomaan. Olen ylpeä siitä, että voin toimia tulevaisuudessa Rauman Lukon päävalmentajana, Vuori sanoo.

Hän myös muistuttaa, että päävalmentajan pesti alkaa vasta kaudella 2016-17 ja nyt kaikki työnteko sekä keskittyminen on tässä kaudessa ja nykyisessä toimenkuvassa päävalmentaja Risto Dufvan apuna.

Juha Vuori

Juha Vuori (synt. 31.3.1975, Ulvila) on toiminut viimeiset kahdeksan kautta Rauman Lukon apuvalmentajana, ensin Rauli Uraman ja sen jälkeen Risto Dufvan apuna. Tammikuussa 2012 hän nousi ensi kertaa päävalmentajan paikalle valmentaen kauden loppuun.

Vuori on suorittanut Bostonin yliopistossa valmennuksen ja liikuntatieteiden maisterin tutkinnon, sekä Vierumäellä valmennuksen liikunnan ohjaajan ammattikorkeakoulututkinnon. Hän on valmentanut yliopistosarjassa sekä toiminut valmentajana ja toiminnan kehittäjänä Yhdysvaltain jääkiekkoliitossa Massachusettsin osavaltiossa. Vierumäellä Vuori toimi valmennuksen opettajana Valmennuksen ja liikunnan ohjaajan ammattikorkeakoulussa.

Vuosina 2005-08 Vuori oli Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen apuvalmentajana, ollen mukana  voittamassa vuoden 2006 MM-pronssia. Lukon lisäksi Juha Vuori on työskennellyt Lahden Pelicansin videovalmennuksen apuna kaudella 2007-08.

Jesse Welling

Jesse Welling (synt. 20.4.1977, Espoo) siirtyi Lukon valmennusryhmään kesällä 2012 ja on toiminut siitä lähtien seuran valmennuksessa. Ennen Raumalle tuloaan Welling oli kauden JYPin apuvalmentajana ja joukkueenjohtajana.

Welling on omalla pelaajaurallaan pelannut SM-liigassa yhteensä 196 ottelua. Kotimaisen liigan lisäksi häneltä löytyy kokemusta muun muassa Italian, Tanskan, Itävallan ja Pohjois-Amerikan sarjoista.

Peliuransa jälkeen hän suoritti Vierumäellä kansainvälisen jääkiekon valmennukseen erikoistuvan ammattikorkeakoulututkinnon.

Timo Saarikoski

Timo Saarikoski (synt. 17.7.1969, Kiukainen) nousee Liiga-joukkueen mukaan Lukon A-nuorten päävalmentajan paikalta. Saarikoski on työskennellyt Lukon organisaatiossa seitsemän vuotta, joista ensimmäiset neljä valmennuspäällikkönä ja nyt on menossa kolmas kausi A-nuorten vastuuvalmentajana.

Saarikoski edusti pelaajaurallaan Lukkoa 1989-1993 toimien viimeisellä kaudellaan myös joukkueen kapteenina. 591 Liiga-ottelua käsittävällä urallaan Saarikoski edusti myös Porin Ässiä, Helsingin Jokereita ja Lappeenrannan SaiPaa.

Saarikoski on valittu Suomen Jääkiekkoleijonaksi numerolla 178.

Mikael Vuorio

Mikael Vuorio (4.1.1984, Laitila) jatkaa Lukon maalivahtivalmentajana. Toimessaan hän aloitti kaudella 2013-14. Ennen siirtymistään Liiga-joukkueen valmennusryhmään Vuorio oli A-nuorten apuvalmentajana.

Pelaajaurallaan maalivahtina pelannut Vuorio torjui Lukon lisäksi myös muun muassa Helsingin Jokereiden maalilla. Hänellä on kokemusta kotimaisen jääkiekkoilun lisäksi myös Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Vuorio kuului juniorivuosinaan eri ikäkausimaajoukkueisiin.

Lähde: Raumanlukko.fi


Takaisin edelliselle sivulle



Timo Saarikoski

17.7.1969 Kiukainen
Tiedot

JuhaVuori

Juha Vuori

31.3.1975 Ulvila
Tiedot

Mikael Vuorio

4.1.1984 Laitila
Tiedot

JesseWelling

Jesse Welling

20.4.1977 Espoo
Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää