Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Feralle Suomen mestaruus

 

Feralle Suomen mestaruus




UrheiluRauma

Susiraja - Fera 1-2 (0-4, 6-0, 0-0, 2-3)

Otteluvoitot 0-2

Rauman Feran B-tytöt olivat matkanneet Viinijärvelle tyttöjen Superpesiksen toiseen loppuotteluun. Raumalaiset olivat voittaneet kotiottelunsa torstaina suoraan 2-0 ja nyt oli siis mestaruus katkolla.

Fera aloitti ottelun samaan tyyliin, kuin torstaina lopetti. Raumalaiset iskivät heti ensimmäisessä vuoroparissa neljä juoksua pohjoiskarjalaisten kenttään. Tuosta aloituksesta ei sitten Susiraja enää toipunutkaan, eikä raumalaistenkaan tarvinnut tehdä lisää juoksuja. Näin tauolle lähdettiin Feran jaksovoiton jälkeen.

Toisella jaksolla oli raumalaistytöt jo aloittaneet miettiä kultajuhlia, sillä emännät takoivat tasaisesti juoksuja vieden jakson peräti 6-0. Näin oli edessä supervuoropari, missä kumpikaan ei onnistunut tekemään juoksuja. Voittoa piti siis hakea pitkän kaavan mukaan kotiutusjuoksukisassa.

Kotareista tulikin sitten todellinen jännitysnäytelmä. Fera tuli ensin lyömään ja onnistuikin kolmesti saamaan juoksijan kotipesään ennen palloa. Sitten olikin Susirajan vuoro yrittää tasoitusta ja mahdollista voittojuoksuakin, mutta viidellä yrityksellä pohjoiskarjalaiset eivät saaneet, kuin kaksi kertaa juoksijan kotipesään.

Viinijärvellä alkoi siis tuon kotiutusjuoksukisan jälkeen raumalaisten mestaruusjuhlat. Näin pelinjohtaja Mika Takalahden suojatit kirkastivat viime vuoden pronssinsa kullaksi. Vuosi 2012 on ollut hieno raumalaisen tyttöpesiksen kannalta, sillä jo aikaisemmin kesällä C-tytöt nappasivat myös SM-kultaa.

 


Takaisin edelliselle sivulle




Erno Tuomainen on Feran uusi pelinjohtaja

Erno Tuomainen on Feran uusi pelinjohtaja

Valmentajana SiiPen naiset peräkkäisinä vuosina Suomensarjasta Ykköspesiksen kautta Superpesikseen kauden 2019 päätteeksi nostanut Erno Tuomainen, 31, siirtyy Siilinjärveltä Feran pelinjohtajaksi 2+1-vuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Pesäpalloliiton johtokunnan elokuussa 2019 tekemällä päätöksellä lyöntivuoroja koskevat pelisäännöt uudistuvat alkavalle kaudelle Superpesiksessä ja Ykköspesiksessä.

Lue lisää
Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan pesäpallo-ottelu on aloitettu hutunkeitolla.

Lue lisää
Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Naisten Superpesiksessä palataan tositoimiin ensimmäisenä kotimaisena palloilusarjana koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan jälkeen. Avauskierroksella nähdään neljä huippuottelua perjantaina 12.6.

Lue lisää
Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Nyt se on varmaa. Kaikki 14 joukkuetta ovat mukana, kun miesten superpesiskausi käynnistyy 2. heinäkuuta. Panoksena on 97. Suomen mestaruus miesten pääsarjapesäpallon historiassa. Ainoastaan sotavuosina 1941 ja 1944 sarja on jäänyt pelaamatta.

Lue lisää
Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Pesäpallokausi 2020 on pääsemässä vahvasti vauhtiin kesäkuun toisella viikolla. Naisten Superpesiksessä otteluohjelmaan on merkitty ensimmäiset ottelut perjantaille 12. kesäkuuta.

Lue lisää