Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko menetti pisteet ylimielisyyttään

 

Lukko menetti pisteet ylimielisyyttään




UrheiluRauma

Lukko - Kempele 0-2 (3-4, 0-3)

- Hävisimme pelin, koska olimme ylimielisiä vastustajaa kohtaa.

Nuo Lukon lukkarin Susanna Kylä-Kausen sanat kertovat  oikeastaan koko keskiviikkoillan Superpesisottelun kuvan. Ottelu alkoi vielä raumalaisittain hyvin, sillä Kempeleen ensimmäinen sisävuoro päättyi lyhyeen. Lukko puolestaan iski omalla vuorollaan kaksi juoksua, kun kotiin kipittivät Miia Karppanen ja Hanna Väisänen. Kotiuttajat noissa tilanteissa olivat jokerit Enni Kylä-Kause ja Oona Suhonen.

Tuon jälkeen ottelussa ei sitten enää raumalaisittain suuria riemunkiljahduksia nähtykään, vaan ihan päinvastoin. Kempele siirtyi toisen aloittavalla kuskin pukille iskien kolme juoksua, niistäkin pari Lukon ulkopelin suosiollisella avustuksella.

- Saatiin heti kärkeen kaksi juoksua ja sitten päätimme antaa kaverille kolme, Sussu (Kylä-Kause) jatkoi.

Kempele lisäsi johtoa kahteen juoksuun kolmannessa vuorossa ja Lukko onnistui kaventamaan vasta neljännen tasoittavalla. Raumalaisten kiri jäi kuitenkin kesken ja vieraat veivät ensimmäisen jakson.

Toiselle jaksolle odotettiin Lukkoa uudella ilmeellä, mutta ei sitä nähty. Kempele ratkaisi pelin lopullisesti kolmannen tasoittavalla siirtyen 3-0 -johtoon.

- Niinhän se on, että aina on mukava voittaa. Tänään tilanteiden tekeminen onnistui, vaikkakin saimme muutamia sattumia pelissä juoksujen muodossa, kommentoi Kempeleen pelinjohtaja Jarkko Kokko.

Lukko ei saanut juoksuakaan aikaan toisella jaksolla ja yrityksetkin olivat suoraan sanoen aika kehnoja.

- En todellakaan tiedä mitä tapahtui. Kaveri löi hyvin ja me sählättiin oikein urakalla. Tästä tuli sellainen deja vu -ilmiö siitä Turku-pelistä, Jarkko Pokela kertoili.

- Olimme tosi huonoja, masentaa tosi paljon tämmöinen peli. Suoraan sanottuna meille paskat housuihin. Tämän pelin jälkeen tekisi mieli maksaa lippujen hinnat takaisin katsojille, mutta se merkitsisi henkilökohtaista konkurssia, lopetti Pokela vuodatuksensa.

Palkitut:

Lukko:

I: Susanna Kylä-Kause

II: Kerttu Höyden

Kempele:

I: Eveliina Kesti

II: Linda Kukkohovi


Takaisin edelliselle sivulle




Erno Tuomainen on Feran uusi pelinjohtaja

Erno Tuomainen on Feran uusi pelinjohtaja

Valmentajana SiiPen naiset peräkkäisinä vuosina Suomensarjasta Ykköspesiksen kautta Superpesikseen kauden 2019 päätteeksi nostanut Erno Tuomainen, 31, siirtyy Siilinjärveltä Feran pelinjohtajaksi 2+1-vuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Pesäpalloliiton johtokunnan elokuussa 2019 tekemällä päätöksellä lyöntivuoroja koskevat pelisäännöt uudistuvat alkavalle kaudelle Superpesiksessä ja Ykköspesiksessä.

Lue lisää
Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan pesäpallo-ottelu on aloitettu hutunkeitolla.

Lue lisää
Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Naisten Superpesiksessä palataan tositoimiin ensimmäisenä kotimaisena palloilusarjana koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan jälkeen. Avauskierroksella nähdään neljä huippuottelua perjantaina 12.6.

Lue lisää
Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Nyt se on varmaa. Kaikki 14 joukkuetta ovat mukana, kun miesten superpesiskausi käynnistyy 2. heinäkuuta. Panoksena on 97. Suomen mestaruus miesten pääsarjapesäpallon historiassa. Ainoastaan sotavuosina 1941 ja 1944 sarja on jäänyt pelaamatta.

Lue lisää
Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Pesäpallokausi 2020 on pääsemässä vahvasti vauhtiin kesäkuun toisella viikolla. Naisten Superpesiksessä otteluohjelmaan on merkitty ensimmäiset ottelut perjantaille 12. kesäkuuta.

Lue lisää