Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukolle kaksi pistettä Kauhavalta - kolmekin oli tarjolla

 

Lukolle kaksi pistettä Kauhavalta - kolmekin oli tarjolla




UrheiluRauma

YPJ Kauhava - Lukko 0-1 (2-4, 2-2)

Rauman Lukko oli matkannut kauniina sunnuntaipäivänä Kauhavan Ylihärmään ja kohtasi siellä paikallisen Ylihärmän Pesis-Junkkarit Superpesiksessä. Samat joukkueet kohtasivat vastikään tiistaina Raumalla ja tuolloin Lukko oli parempi numeroin 2-1. Nyt raumalaiset kettupaidat pistivät paremmaksi ja voittivat 1-0, mikä tiesi sitä, että kaksi pinnaa matkasi Raumalle ja Härmään ei jäänyt mitään.

Pieni hapan sivumaku oli voitosta silti jäänyt, sillä kolme pistettä oli ollut todella lähellä.

- Joo, eipä se paljon lähempänä voisi olla, kun kaveri lyö matalan keskelle ja juoksija on aikalailla samaan aikaan pallon kanssa kotipesässä. Tuon tilanteen olisi voinut viheltää ihan kummin päin tahansa, kertoili Lukon pelinjohtaja Jarkko Pokela.

Pokela oli kokonaisuudessaan tyytyväinen joukkueensa peliin ja mikäs on ollessa, kun voitto Ylihärmästä oli jo kuudes peräkkäinen.

- Täältä onkin tullut pinnat Raumalle viimeksi vuonna 2006 eli harvinaista herkkua tänään maistelimme, jatkoi Pokela.

Tiistain pelin jälkeen Pokela kertoili, että siitä pelistä olisi voitu tehdä junnuille opetusvideo varoittavana esimerkkinä, että miten pesistä ei pidä pelata. Nyt entisellä Ylihärmän pelinjohtajalla olikin jo toinen ääni kellossa.

- Oli ehdottomasti paarempaa, kuin tiistaina. Saimme sisäpelissä juuri niitä asioita eteenpäin, kuin oli sovittu.

Lukon kuudesta juoksusta neljä löi Enni Kylä-Kause.

- Enni oli tänäänkin hyvä ja kärki jauhoi ihan mukavasti tilanteita. Kakkoskärki teki sen mitä oli sovittu, sanaili Pokela edelleen.

Ensi keskiviikkona Lukko jatkaa pelejään kotikentällään Länsi-Suomi -areenalla, jolloin vastaan asettuu rakas vihollinen ja naapuri Porin Pesäkarhut.

- Pori ei ole kauhean montaa kertaa Raumalla hävinnyt, mutta emme mekään aio keskiviikkona peliä hävitä. Toivottavasti peliin saadaan hyvä henki sekä katsomoon tonnin raja rikki, pohdiskeli Pokela tulevaa.

Kauhavalla Lukon lautasen äärellä pelasi nuori Marjut Rantanen ja lukkari tilanteesta Pokela totesi seuraavaa:

- Me menemme lukkarihommassa edelleen peli kerrallaan.

Lukon palkitut:

I: Enni Kylä-Kause

II: Hanna Väisänen


Takaisin edelliselle sivulle




Erno Tuomainen on Feran uusi pelinjohtaja

Erno Tuomainen on Feran uusi pelinjohtaja

Valmentajana SiiPen naiset peräkkäisinä vuosina Suomensarjasta Ykköspesiksen kautta Superpesikseen kauden 2019 päätteeksi nostanut Erno Tuomainen, 31, siirtyy Siilinjärveltä Feran pelinjohtajaksi 2+1-vuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Pesäpalloliiton johtokunnan elokuussa 2019 tekemällä päätöksellä lyöntivuoroja koskevat pelisäännöt uudistuvat alkavalle kaudelle Superpesiksessä ja Ykköspesiksessä.

Lue lisää
Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan pesäpallo-ottelu on aloitettu hutunkeitolla.

Lue lisää
Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Naisten Superpesiksessä palataan tositoimiin ensimmäisenä kotimaisena palloilusarjana koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan jälkeen. Avauskierroksella nähdään neljä huippuottelua perjantaina 12.6.

Lue lisää
Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Nyt se on varmaa. Kaikki 14 joukkuetta ovat mukana, kun miesten superpesiskausi käynnistyy 2. heinäkuuta. Panoksena on 97. Suomen mestaruus miesten pääsarjapesäpallon historiassa. Ainoastaan sotavuosina 1941 ja 1944 sarja on jäänyt pelaamatta.

Lue lisää
Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Naisten superpesiskausi käyntiin 12. kesäkuuta

Pesäpallokausi 2020 on pääsemässä vahvasti vauhtiin kesäkuun toisella viikolla. Naisten Superpesiksessä otteluohjelmaan on merkitty ensimmäiset ottelut perjantaille 12. kesäkuuta.

Lue lisää