Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Blues taisteli puolivälieräpaikan

 

Blues taisteli puolivälieräpaikan


BLUES-LUKKO 6-3

Espoossa pelattiin tiistaina ratkaiseva kamppailu, kun Blues ja Lukko taistelivat puolivälieräpaikasta. Ottelussa tapahtui paljon ja alussa Lukko karkasi jo kahden maalin johtoon. Lopulta Blues kuitenkin käänsi pelin itselleen ja nappasi komealla 6-3 -voitolla puolivälieräpaikan.

Ottelu alkoi Bluesin tahdissa. Camilo Miettinen teki espoolaisille avausmaalin jo ensimmäisellä peliminuutilla. Ennen kuin neljä minuuttia oli ehtinyt täyteen, oli Lukko kuitenkin karannut jo maalin johtoon. Ensin Jarkko Kauvosaari tasoitti, sitten Björn Melin vei raumalaiset johtoon. Hieman ennen vierasjoukkueen maaleja sattui raumalaisittain ikävästi, kun hienoa kevättä pelannut maalivahti Simon Nielsen loukkaantui ja torjuntavastuun otti Mika Noronen.

Lukko teki vielä kolmannenkin maalin ensimmäisessä erässä, kun Melin taituroi ylivoimalla illan toisensa. Bluesin kirin aloitti avauserässä nuori Juuso Ikonen iskemällä maalin edestä kavennusmaalin. Ensimmäinen erä oli puolustuksen suhteen huolimatonta molemmilta joukkueilta.

Toisessa erässä Blues tuli tasoihin - ja meni ohi. Ensin Joakim Eriksson onnistui siirretyn rangaistuksen aikana, sitten Kristian Kuusela vei espoolaiset johtoon ylivoimaosumallaan. Kolmanteen erään Blues lähti johtoasemassa, ja piti sen loppuun saakka. Tommi Huhtala vei sinipaidat erän puolivälissä jo kahden maalin johtoon. Viimeisen niitin Lukon arkkuun iski Mika Hannula pian Huhtalan osuman jälkeen.

Valmentaja Lauri Marjamäki oli ottelun jälkeen tyytyväinen omiensa asenteeseen.

- Vähän oli epätyypillinen pudotuspeli tämä. Molemmat joukkueet halusivat selvästi voittaa ja panostivat hyökkäyspeliin paljon. Siinä meni kaveri jo parin maalin johtoonkin alussa, mutta hienosti käänsimme pelin itsellemme. Joukkueesta huokui toisesta erästä asti sellainen asenne, että kyllä tämä voitetaan, ja niinhän siinä sitten kävi, Late tuumi ottelun jälkeen.

Näin Blues kaatoi Lukon toistamiseen ja eteni puolivälieriin, joissa espoolaisia vastaan asettuu KalPa. Ottelut alkavat jo torstaina Kuopiossa, seuraava kotiottelu pelataan Barona Areenalla 24.3. kello 17.00 alkaen.

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää