Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Uudestisyntynyt KalPa osoitti Raumalla suurta sydäntä

 

Uudestisyntynyt KalPa osoitti Raumalla suurta sydäntä


KalPa iski kuusi maalia ja taisteli kolme pistettä

Keskiviikkona Raumalla KalPan pelaamisessa oli jälleen sitä paloa, intohimoa ja viimeiseen asti taistelemista minkä ansiosta joukkue on johtanut SM-liigaa jo kuukausia. Se ei ollut itsestäänselvyys, sillä joukkue on elänyt kauden vaikeimpia aikojaan ja lisäksi kokoonpanosta puuttui myös nyt kultakypärä Matti Kuparinen ja kapteeni Sami Kapanen, jotka ovat joukkueelleen kuin tuli ja vesi.

Ottelun edetessä ja etenkin päätöserässä KalPan uroteko alkoi roikkua ilmassa, savolaiset kun tulivat peräti neljä kertaa maalin tappioasemasta tasoihin kuin hurmoksessa. Viime viikkoina horjutetusta itseluottamuksesta ei ollut tietoakaan kun keltapaidat runnoivat kiekkoa verkkoon. Ja hurmos jatkui, KalPa karkasi 4-5 johtoon sekä naulasi ottelun lopulta tyhjään maaliin 4-6. It was a final countdown. Raumalaiset näkivät savolaisen ilotulituksen, viisi maalia yhteen erään!

SM-liigan viihdyttävin, kiekon liikuttamiseen perustuva pelityyli näkyi myös pisteiden jakautumisena jälleen kerran. Viiteen maaliin sai pisteen peräti 12 pelaajaa. Ketsuppipullon korkin puristivat Äijänsuon kattoon maaleillaan Iiro Pakarinen, Jasse Ikonen, Jyri Junnila, Jukka Hentunen (1+1) ylivoimalla, Ikonen uudestaan ja Joonas Riekkinen. Mikko Koskinen palasi voittavaksi maalivahdiksi, 15 torjuntaa.

Puolustaja Ryan Glenn oli kanadalaisittain molemmat silmät auki kun ottelua ratkaistiin, tuloksena syöttöpiste kahteen viimeiseen maaliin. Seitsemän ottelua KalPa-paitaa kantaneen Glennin pisteet ovat nyt komeat 1+6.

Voitto Raumalla oli erittäin tärkeä ja antaa hyvät lähtökohdat seuraavalle päivälle. Silloin KalPa kohta länsirannikon kovimmassa jääkiekkokaupungissa Porissa Ässät.

KalPan tiedotteesta / UrheiluKuopio


Takaisin edelliselle sivulle


Kalevan Pallo - logo

KalPa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää