Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kova taistelu ei tuottanut tulosta Lukolle

 

Kova taistelu ei tuottanut tulosta Lukolle


OTTELUN TEEMA

Lukon ja Tapparan kohtaamiset ovat tällä kaudella olleet todella vähämaalisia. Toisaalta raumalaisten puolustuspelaaminen on ollut viime peleissä varsin heikolla tasolla, joten uusi päävalmentaja Juha Vuori oli taatusti painottanut oman maalin puolustamisen tärkeyttä.

Ottelusta muodostui odotusten mukaisesti jälleen niukkamaalinen. Lukko onnistui luomaan runsaasti maalipaikkoja, mutta kettupaitojen kovaa työntekoa ei palkittu pisteillä. Tappara nappasi parin terävän vastaiskun ansiosta voiton lukemin 0-2 (0-1, 0-0, 0-1).

RATKAISUN PAIKAT

Lukko lähti otteluun kovalla pelitemmolla ja hyökkäykset vyöryivät yhtenään kohti Tapparan maalia. Tamperelaisten maalivahti Jani Nieminen oli kuitenkin loistavalla pelipäällä ja torjui raumalaisten lähentelyt yksi toisensa jälkeen. Tuuriakin Niemisellä oli, sillä Charles Bertrandin napakka rannelaukaus kilahti maalin yläputkeen.

Tappara kuittasi lähes ensimmäisestä maalipaikastaan 0-1-osuman, joka lamaannutti hetkeksi raumalaisten pelin. Toisessa ja kolmannessa erässä Lukko oli kuitenkin jälleen pelissä hallitsevampi osapuoli. Maalinteossa onnistui kuitenkin vain vierasjoukkue, kun Jerry Ahtola iski Tapparalle kolmannessa erässä toisen maalin.

Lukko voitti ottelun laukaisutilaston murskaavasti 68-32, mutta valitettavasti kiekko ei kettupaidoille pomppinut. Toisaalta viimeistelyyn olisi vielä kaivattu lisää terävyyttä. Esimerkiksi Kris Beech pääsi kokeilemaan maalintekoa lähes tyhjään maaliin, mutta Nieminen koppasi jäässä maaten upean räpylätorjunnan. Lukon olikin tyytyminen 0-2-tappioon, vaikka pelillisesti raumalaiset olisivat ansainneet paljon enemmän.

TULEMAN PITÄÄ

Lukolla on tällä viikolla luvassa vielä kaksi ottelua. Torstaina vastaan asettuu vieraspelissä Espoon Blues ja lauantaina kotipelissä Hämeenlinnan Pallokerho. Mikäli Lukon pelillinen ilme säilyy samana mitä Tapparaa vastaan, niin pisteitäkin alkaa taatusti ropista laariin.

Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


CharlesBertrand

Charles Bertrand

5.2.1991 Saint Maurice, FRA
Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää