Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SalBalle tyylikäs kotivoitto

 

SalBalle tyylikäs kotivoitto


Keskiviikko iltana SalBa kohtasi kauppiksen salibandypyhätössä hämeenlinnalaisen Steelersin. Hämäläiset pysyivät oikeastaan vauhdissa vain ensimmäisen erän, sillä toisessa erässä raumalaiset menivät menojaan ja johtivat toisella tauolla jo 4-1.

SalBa pääsi pelaamaan toisen erän lopulla ja kolmannen alussa kahteen otteeseen viidellä kolmea vastaan, mutta vasta tuo toinen kerta toi tulosta. Noiden kahden jälkimmäisen ylivoiman aikana koirapaidat iskivät kaksi maalia mennen jo 6-1 -johtoon. Nuo maalit merkittiin Jani Mikanmaan ja Tomi Pihkoluoman nimiin.

- Vastustaja tajusi vasta kolmannen erän puolivälissä miten meitä vastaan tulee pelata. Me kuitenkin pystyimme vastaamaan siihen, totesi raumalaisten käskijä Juha Teikari.

SalBan johtaessa viidellä maalilla hämeenlinnalaiset saivat kaksi nopeaa maalia ja niiden jälkeen raumalais katsomossa hiipi jo vähän pelkopuseroon, että josko vastustaja tulee sittenkin rinnalle. Eipätullut, vaan seuraavaksi iski SalBa ja hienon nopean kuvion päätteeksi Teemu Helin sijoitti pallon maalin kulmalta verkkoon. Tuo maali oli porilaisen Helinin kauden toinen. Helin oli pelissä muutenkin melkoisessa iskussa ja kun punainen lanka löytyi, niin mies iski toisenkin hienon maalin nyt vapaalyönnin jälkeen. Helin itse peitti palloa ja Teemu Vuotilainen koski pelivälineeseen jättäen sen uudelleen Helinille, joka nopealla kääntölaukauksella iski kova ja tarkasti takayläkulmaan.

- Vaparin kuvio oli ennalta harjoiteltu, kertoi Helin.

- Kysyin Voutilaiselta, että olisiko sinulla mitään kuviota vapareihin ja niinpä kaverit sitten tuollaista harjoittelivat ja tekivät myös treeneissä siitä maalin, kertoi Teikari.

Helinin lisäksi kaksi maalia pelissä viimeisteli Tomi Pihkoluoma ja Jani Mikanmaa. Maalin tekijöiden lisäksi pelistä pitää mainita jälleen kerran hienosti alivoimaa raataneet Petteri ”säkki” Salonen ja Joonas Rantanen sekä Roni Saarelainen.

- Kaverit tulivat kylminä miehinä pelamaan alivoimaa ja tekivät sen jälleen kerran loistavasti, kehui Teikarikin.

Jälleen kerran pelissä kuultiin rasistisia huutoja, kun erästä Salban tummempaa kaveria huudeltiin manneksi. Nuo pitäisi ehdottomasti saada kitkettyä pois kaikilta urheiluareenoilta.

Kaiken illan ottelussa Steelers oli heikompi ja oikeastaan numerot mairittelevat heitä. Ensi sunnuntaina sitten SalBalla vastus koveneekin oikein todenteolla, kun kauppikselle saapuu sarjajohtaja OLS Oulusta.

- Tuleva liigajoukkue saapuu tänne ja toivottavasti pystymme laittamaan kampoihin, mietiskeli Teemu Helin.

SalBan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Rauman SalBan miesten edustusjoukkueelle uusia sopimuksia ja muutama lähtijä

Rauman SalBan miesten edustusjoukkueelle uusia sopimuksia ja muutama lähtijä

Janne Hyvönen siirtyy SalBasta ulkomaille.

Lue lisää
Juha Teikari palaa SalBan edustuksen valmennukseen

Juha Teikari palaa SalBan edustuksen valmennukseen

Rauman SalBan miesten edustusjoukkue on löytänyt uuden, joskin tutun valmentajan. Koiralauman valmennukseen liittyy Juha Teikari, joka valmensi SalBan edustusmiehistöä viimeksi kaudella 2011-12.

Lue lisää
Rauman SalBan ja Petri Seppisen tiet eroavat

Rauman SalBan ja Petri Seppisen tiet eroavat

Rauman SalBa on päätynyt purkamaan miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Petri Seppisen sopimuksen.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Petri Seppinen on SalBan uusi päävalmentaja

Petri Seppinen on SalBan uusi päävalmentaja

Rauman SalBan uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty 1+2 vuotisella sopimuksella Petri Seppinen.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää