Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko Bluesia vahvempi

 

Lukko Bluesia vahvempi


LUKKO-BLUES 3-1

Blues matkusti tiistai-illaksi Raumalle Lukon vieraaksi. Tällä viikolla kahdesti toisensa kohtaavien joukkueiden välinen ottelu oli tasaista vääntöä, jonka jälkeen voittajana kentältä poistui kotijoukkue Lukko.

Raumalaiset veivät ensimmäisen erän nimiinsä lukemin 1-0. Paikkoja enempiinkin osumiin kotijoukkueella olisi ollut, mutta espoolaisten maalilla Petri Koivisto jatkoi totutun hyviä otteitaan. Ensimmäinen erä oli kokonaisuudessaan melko tasaista pelailua.

Toinen erä oli Bluesilta jo parempi. Espoolaisten avausmaalin taiteili Cami Miettinen siirretyn rangaistuksen aikana. Viimeiseen erään lähdettiin siis tasaisen ottelun tyyliin tasatilanteessa. Useasti viime aikoina lopussa otteluita itselleen kääntänyt Blues ei tiistaina onnistunut kyseisessä tempussa, vaan Lukko teki ottelun loppuvaiheilla vielä kaksi maalia, jälkimmäisen tyhjiin.

Valmentaja Lauri Marjamäki oli ottelun jälkeen luonnollisesti pettynyt lopputulokseen, mutta myönsi vastustajan olleen parempi.

- Lukko oli tänään hyvä. Viime aikoina loput ovat kääntyneet meille, mutta nyt kääntyi vastustajalle. Tasainen peli ja Lukko oli tuon verran parempi. Pitää kunnioittaa lopputulosta ja torstaina taistellaan uudestaan, Late totesi.

Joukkueet kohtaavatkin siis uudestaan jo torstaina 24.11., kun Lukko saapuu Bluesin vieraaksi Barona Areenalle. Ottelu alkaa kello 18.30, tervetuloa kannustamaan espoolaiset voittoon!

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää
Lenni Hämäläinen jatkaa Lukossa vuoden sopimuksella

Lenni Hämäläinen jatkaa Lukossa vuoden sopimuksella

Lenni Hämäläinen jatkaa Lukossa ja Raumalla myös kaudella 2025–26. 22-vuotias EKS:n kasvatti aloittaa jo seitsemännen kautensa Raumalla.

Lue lisää
Anton Olsson ja Onni Korkka jatkavat Lukossa vuoden sopimuksilla

Anton Olsson ja Onni Korkka jatkavat Lukossa vuoden sopimuksilla

Puolustajat Anton Olsson ja Onni Korkka jatkavat Lukossa myös tulevalla kaudella. Molempien sopimukset ovat vuoden pituisia.

Lue lisää
Antti Raanta Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Antti Raanta Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukon oma kasvatti, yli 300 NHL-ottelua pelannut, Antti Raanta tulee takaisin kotiin 14 vuoden kierroksen jälkeen. Sinikeltaisten kanssa Raanta on tehnyt yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Oliver Sunin sopimus purettu

Oliver Sunin sopimus purettu

Rauman Lukon ja Oliver Sunin välinen pelaajasopimus on purettu.

Lue lisää