Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko maajoukkuetauon jälkeen HIFK:n kimppuun

 

Lukko maajoukkuetauon jälkeen HIFK:n kimppuun


Ladatut akut ja lähtö puhtaalta pöydältä taas runkosarjan pelien kimppuun. Siinä lienee Rauman Lukon teema maajoukkuetauon jälkeisiin peleihin. Kettupaitojen ohjelma ennen joulua on tiukka ja vastaan asettuu paljon pääkaupunkiseudun joukkueita, joista ensimmäisenä Helsingin IFK tiistaina isolla kirkolla.

Raumalaiset saivat treenata rauhassa maajoukkuetauon, sillä kutsua ei tullut Karjala-turnaukseen tällä kertaa Lukon pelaajille. Tauko on saanut aikaiseksi hyvää myös sairastuvalla, sillä pikkuvaivojen parantelun ohella lasaretin puolelta pelikuntoon on palailemassa myös kolme kärkipelaajaa. Lauri Tukonen, Perttu Lindgren ja Teemu Aalto ovat jo harjoitelleet normaalisti joukkueen kanssa, joten pelaaminen on vain ajan kysymys.

HIFK sai tauon aikana koottua ajatuksiaan pelistä, joka ennen taukoa hieman yskähteli. Kaksi reilua tappiota tauon alla antoi varmasti mietittävää valmennusjohdolle. Pakan kokomista kasaan ei varmasti auttanut sekään, että IFK:n neljä kärkihyökkääjää pelasivat pitkän turnausviikonlopun juuri ennen liigan jatkumista. Myös päävalmentaja Petri Matikaisen ajatukset taisivat olla enemmän maajoukkuepeleissä kuin punanuttujen pelin hiomisessa.

IFK:n hyökkäyksen osalta paljon on puhuttu Janne Pesosen heräilemistä odotetulle tasolle. Pesosen ja Mikael Granlundin hyvä yhteispeli Karjalassa lupailee vaarallisia hyökkäyskuvioita Mika Norosen vartioimalle Lukko-maalille. Vaikka IFK-duon jaloissa hieman turnaus painaisikin, niin yhteisen sävelen löytyminen tuo varmasti lisäpotkua peliin.

Lukko voitti edellisen kohtaamisen kotonaan 3-1, mutta tällä kertaa luvassa on vieraspeli. Vieraskentillä Lukon peli ei ollut aivan samaa mitä kotipeleissä ja pisteitä on tullut niukasti. Ehkä Lindgrenin, Tukosen ja Aallon palaaminen kokoonpanoon tuo ainakin ylivoimapeliin lisää jytyä, jolloin voittaminen vieraissa tulee astetta helpommaksi.

Lukko jäi tylysti jyrän alle viime keväänä välieräsarjassa Nordenskiöldinkadun jäähallissa, joten nyt on hyvä aika revanssille!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


TeemuAalto

Teemu Aalto

30.3.1978 Kokkola
Tiedot

PerttuLindgren

Perttu Lindgren

26.8.1987 Tampere
Tiedot

LauriTukonen

Lauri Tukonen

1.9.1986 Hyvinkää
Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää