MuSalla edessä tuplaviikonloppu
MuSaFutsal jatkaa pelejään Futsalin Ykkösessä kohtaamalla lauantaina Porissa FC Rauman ja sunnuntaina matka vie Jyväskylään U.S.Skädämin vieraaksi. Launtaina Poriin saapuva FC Rauma aloitti kauden 2-1 voitolla sarjan suosikkeihin lukeutuvasta KylVestä. U.S.Skädäm voitti kotonaan maaliriikkaassa 8-7 päättyneessä ottelussä turkulaisen ÅIFK:n. MuSa puolestaan kompuroi Toijalassa FC Gepardin vieraana, jossa ottelu päättyi isäntien 7-4 (2-1) voittoon. FC Rauman kanssa on historiassa pelattu useitakin otteluita mutta U.S.Skädäm on ihan uusi tuttavuus. Viikonloppuun MuSa pääsee tutulla nipulla ja jos ei havereita lauantaina satu niin kokoonpano on Jyväskylässä samanlainen. Uuden pelaajan Jani Lehtisen paperiasiat eivät ole vielä ehkä kunnossa, joten Jania ei sitten ainakaan vielä tämän viikonlopun peleissä nähdä. Kotiyleisön edessä esiintyvät ensimmäisen kerran MuSa-paidassa Eero Salminen ja Juhani Pösö, joilta kummaltakin odotetaan isoa roolia joukkueessa. Kumpikaan ei loistanut FC Gepardin luolassa mutta josko kotipeli avaisi hanat. Nyt olisi korkea aika avata kauden pistesaalis.
Raportit kummastakin ottelusta lähes heti pelien jälkeen. MuSa-FC Rauma La 29.10 Porin Urheilutalolla klo 13.00.
Seuraa heitä: MuSa: Niko Saarinen Joni Kuusisto
FC Rauma: Jere Kyrkkö Oskar Nyholm
MuSan tiedotteesta / UrheiluPori |