Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jere Laaksonen Hokin vahvuuteen

 

Jere Laaksonen Hokin vahvuuteen


Hyökkääjä Jere Laaksonen, 20 (172 cm, 71 kg) tekee paluun Kajaanin Hokkiin. Lukko-kasvatti aloittaa kautensa Kajaanissa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Kauden ensimmäiseen otteluun valmistautuva Hokin päävalmentaja Petri Mattila sanoo Laaksosen olevan kokoonpanossa jo keskiviikkona Jokipoikia vastaan. "Hän saapuu Kajaaniin tiistaina ja on mukana pelipäivän aamujäillä", Mattila vahvistaa.

Viime kaudella linnapaidassa 11 maalia

Viime kaudella Laaksonen pelasi Hokissa 33 runkosarjan ottelua lainasopimuksella Lukosta tehden 11 maalia ja yhteensä 17 tehopistettä. Joulukuussa 2010 Laaksonen valittiin Mestiksen kuukauden nuoreksi pelaajaksi. "Laaksonen osoitti viime kaudella pystyvänsä tekemään tulosta ja on ollut itsekin halukas palaamaan Kajaaniin, kun paikkaa Lukosta ei auennut. Hän on nälkäinen urheilija, joka pääsee nyt oikeasti tekemään töitä ja kehittymään liigapaikkaa varten", Mattila kertoo.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa kaudella 2008-2009 pronssia saavuttanut Laaksonen ei ole urallaan vielä pelannut yhtään SM-Liigan ottelua. Kaudella 2009-2010 hän viimeisteli nuorten SM-Liigassa Lukon paidassa 36 runkosarjan ottelussa 31 tehopistettä (8+23).

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää