Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KalPa vei trillerin 2. jatkoerässä

 
KalPa vei trillerin 2. jatkoerässä

OTTELUN TEEMA

Lukko pääsi otteluun makeista lähtökohdista, sillä olihan joukkue edellisenä iltana kukistanut kuopiolaiset reiluin 5-0 -lukemin. Toisaalta liialliseen hyvänolontunteeseen ei kettupaidoilla ollut varaa, sillä jatkopaikkaan vaadittava neljäs voitto oli vielä saavutettavana.

Pelistä ei jännitystä uupunut ja tunneskaalat vaihtelivat kiivaasti pelitilanteiden mukaisesti. Lukko oli jo lähellä kiinnitystä jatkopaikasta, mutta Porin lahja Kuopion kiekkoilulle eli Sakari Salminen oli asiasta toista mieltä. Salminen tasoitti pelin kolmannen erän loppuhetkillä ja lopulta toisessa jatkoerässä Tapio Laakso ratkaisi voiton KalPalle lukemin 3-2 ja. (1-0, 0-0, 1-2, 0-0, 1-0).

ILLAN ELIITTIÄ

Lukon onnistuja löytyi tällä kertaa kolmosvitjan puolelta. Ennen tätä peliä hieman varjoissa pudotuspeleissä vipeltänyt Jarkko Kauvosaari oli 24 minuutin peliajalla, yhdellä maalilla ja kahdella pluspisteellä joukkueensa parhaimmistoa.

Lukon avausmaalin tehnyt Jakub Petruzalek oli myös ärhäkkäällä pelipäällä. Hienon syötön Peturzalekin maaliin antanut Lauri Tukonen uurasti myös vankasti läpi ottelun. Puolustajista Harri Tikkanen taisteli hulppeat 32 minuuttia kaukalossa ja saldona oli yksi plusmaali.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun avauserä mentiin selkeästi KalPan komennossa ja kotijoukkueen maalin johto oli siinä vaiheessa oikeutettu. Lukko pääsi peliin kuitenkin mukaan entistä paremmin toisen ja kolmannen erän aikana. Päätöserässä Lukko oli jo erittäin lähellä voittoa Jakub Petruzalekin ja Jarkko Kauvosaaren maaleilla.

Lukon johtoaseman puolustaminen onnistui aina ottelun toiseksi viimeiselle minuutille asti. Silloin Jussi Pesonen löysi läpisyötöllä paitsion rajamailla kärkkyneen Sakari Salmisen, joka onnistui upottamaan kiekon ohi Mika Norosen.

Jatkoajalla Lukolla oli ylivoimien aikana omat paikkansa ratkaista peli, mutta KalPa-vahti Ari Ahonen oli astetta paremmalla pelipäällä mitä perjantain ottelussa Raumalla ja onnistui estämään kettujoukkueen ahdistelut. Lopulta toisessa jatkoerässä KalPan Tapio Laakso onnistui maalinteossa 2-1 -vastahyökkäyksen päätteeksi ja näin ollen KalPa tasoitti ottelusarjan tilanteen 3-3:een.

TULEMAN PITÄÄ

Huikea ottelusarja saa päätöksensä maanantaina Kivikylä Areenalla, kun joukkueet kohtaavat ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa. Lukon saama kannustus yleisöltä oli perjantaina viidennessä ottelussa uskomattomalla tasolla ja mikäli yleisö on jälleen samalla tavalla mukana, niin Lukko on jo etukäteen ajatellen askeleen lähempänä voittoa. Nyt jos koskaan kaikki siis mukaan kannustamaan Lukko voittoon! Liput ratkaisupeliin tulevat myyntiin sunnuntaina klo 9.00.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JarkkoKauvosaari

Jarkko Kauvosaari

17.10.1983 Ylitornio
Tiedot

MikaNoronen

Mika Noronen

17.6.1979 Tampere
Tiedot

JakubPetruzalek

Jakub Petruzalek

24.4.1985 Litvinov, Tsekki
Tiedot

HarriTikkanen

Harri Tikkanen

2.6.1981 Lappeenranta
Tiedot

LauriTukonen

Lauri Tukonen

1.9.1986 Hyvinkää
Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää