Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Petruzalek villitsi yleisön

 
Petruzalek villitsi yleisön

OTTELUN TEEMA

Kuopion KalPa oli napannut kahdesta ensimmäisestä matsista voitot, vaikka pelitapahtumien perusteella Lukko olisi ansainnut enemmän. Nyt kettujoukkueella olikin melkein pakkovoiton paikka, sillä 3-0 -tappioasemasta on noustu äärimmäisen harvoin enää ottelusarjan voittajaksi.

Ottelu käynnistyi varsin tunnustelevissa merkeissä, ja hienokseltaan KalPan hallitessa. Lukon kannalta tilanne näytti jo huolestuttavalta 0-1 -tappiotilanteessa, mutta kotijoukkue nousi upeasti Jakub Petruzalekin johdattamana maukkaaseen voittoon lukemin 2-1 (0-1, 1-0, 1-0).

ILLAN ELIITTIÄ

Lukon ykkösnimi oli kaksi maalia iskenyt Jakub Petruzalek, jonka taistelutahto oli uskomattomalla tasolla. Tsekkihyökkääjä näytti päättäväisyyttään avausosumassa, jossa hän luisteli keskeltä yksin läpi ja viimeisteli kylmän rauhallisesti tasoitusosuman. Voittomaalissa ”Petrun” hermo myös piti ja kiekko löysi tiensä verkkoon maalin takanurkalta.

Lukko-puolustuksen ehdoton johtohahmo on ollut jo pitkään Otto Honkaheimo, joka oli jälleen kerran hienolla pelipäällä. Pukukopin liideri on tuonut kaukaloon rauhallisuutta ja oikeita ratkaisuja kiekon kanssa. Stanley Cup -voittaja Nolan Pratt pelasi myös hienon ottelun ja nyt jos koskaan kettujoukkue tarvitseekin kokeneen pelaajan hyvää esimerkkiä.

Maalivahti Mika Noronen nosti myös omaa pelitasoaan sitten edellisen ottelun. Noronen joutui selvästi useammin töihin mitä Kuopiossa, mikä ehkäpä edesauttoi paremman torjuntarytmin löytämistä. KalPalla oli etenkin toisen erän aikana paikat ratkaista peli, mutta näissä tilanteissa Noronen nousi tärkeään rooliin nappaamalla varmoja torjuntoja.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelu oli luonteeltaan hieman erilainen mitä kaksi aiempaa koitosta. Aiemmin varsin varmistellen pelannut KalPa hyökkäsi tällä kertaa selvästi rohkeammin, mikä toisaalta avasi myös Lukolle maukkaita paikkoja vastaiskuista.

Kamppailun voittomaali syntyikin vastaiskun päätteeksi. Perttu Lindgren käynnisti hyökkäyksen taitavalla kiekon ylöstuonnilla ja Kurtis McLean tavoitti syötöllään maalin takanurkalle rynnistäneen Petruzalekin.

Lukolla ja etenkin Teemu Nurmella oli ollut kolmannen erän aikana useita tuhannen taalan paikkoja johtomaaliin, joten Petruzalekin voitto-osumaa voidaan pitää täysin ansaittuna.

TULEMAN PITÄÄ

Huikea playoff-sarja saa jatkoa seuraavan kerran keskiviikkona, kun Lukko lähtee tasoittamaan tilejä Kuopioon. Raumalla pelataan perjantaina, jolloin toivottavasti päästään jälleen juhlimaan Lukon voittoa. Liput perjantain matsiin tulee myyntiin tiistaina klo 09.00. Nyt kaikki mukaan kannustamaan Lukko voittoon!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


OttoHonkaheimo

Otto Honkaheimo

3.8.1985 Rauma
Tiedot

PerttuLindgren

Perttu Lindgren

26.8.1987 Tampere
Tiedot

KurtisMcLean

Kurtis McLean

2.11.1980 Kirkland Lake, ONT
Tiedot

MikaNoronen

Mika Noronen

17.6.1979 Tampere
Tiedot

TeemuNurmi

Teemu Nurmi

24.2.1985 Tampere
Tiedot

JakubPetruzalek

Jakub Petruzalek

24.4.1985 Litvinov, Tsekki
Tiedot

NolanPratt

Nolan Pratt

14.8.1975 Fort McMurray, AB, CAN
Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää