Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko huikeaan voittoon Helsingin herroista

 
Lukko huikeaan voittoon Helsingin herroista

OTTELUN TEEMA

Ottelussa kohtasivat pienessä pelillisessä lamassa kulkevat Rauman Lukko ja Helsingin Jokerit. Jokerit haki katkaisua kolmen ottelun tappioputkelle ja Lukko halusi päättää viikon voittoon kahden tappiollisen pelin jälkeen.

Lukko aloitti pelin yhtä vahvasti kuin lähes aina. Monesti joukkue on kuitenkin hyvistä paikoista huolimatta jäänyt avauserässä maalitta ja paineet ovat kasvaneet mitä pidemmälle ottelu on edennyt.

Avauserässä esimerkkiä muille näytti hyvää kautta pelaava puolustaja Otto Honkaheimo, joka nousi oikeaan aikaan esiin. Varakapteeni täräytti Jakub Petruzalekin tarjoilemaan vastakiekkoon sydämensä kyllyydestä ja merkkautti tilastoihin kauden avausmaalinsa. Lukko onnistui säilyttämään johtonsa loppuun asti ja voitti lopulta lukemin 3-2 (1-0, 2-0, 0-2).

ILLAN ELIITTIÄ

Lopputuloksen kannalta ratkaisevimmassa osassa oli Teemu Nurmi, mies merkkautti tilastoihin avausmaalin syöttöpisteen lisäksi yhden tehdyn maalin. Mikko Kuukka antoi toisen erän alussa loistavan avauksen ja vapautti Nurmen läpiajoon. Profiilipelaajan maineeseen noussut Nurmi harhautti jäätävän varmasti Jokerit-vahti Jan Lasakin ja nosti kiekon hallitusti verkkoon.

Toinen kahden pisteen mies oli Jakub Petruzalek, joka antoi illassa kaksi maaliin johtanutta syöttöä. ”Petru” toi kiekon hyökkäysalueelle upeasti Harri Tikkasen kanssa ylivoimatilanteen rakentuessa. Tikkanen kuitenkin päätti alueelle tuonnin suoraan laukaukseen, jonka Jarkko Kauvosaari ohjasi hallitusti ohi Lasakin.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun lopulla sattui ikävä tapahtuma, kun Aki Kangasmäki taklasi väsynyttä Jokeripakkia laidan vieressä. Miehen pää valahti hieman alas juuri ennen Kangasmäen niittiä ja tuomarit näkivät tapahtuneen ulosajon arvoiseksi.

Seuranneen viiden minuutin alivoimalla Jokereilla oli todellinen etsikkoaika, sillä joukkue oli jo päätöserän alussa kaventanut tilanteeksi 3-1. Lukko taisteli kuitenkin todella uhrautuvasti ja piti viholliset poissa maalintekosektorilta. Tapettu pitkä alivoima turvasi voiton kotijoukkueelle, vaikka Jokerit saikin vielä hieman lohtua kotimatkalle osuttuaan toistamiseen ottelussa.

TULEMAN PITÄÄ

Lukolla on tulevalla viikolla ensin ohjelmassa tiistaina vierailu Tampereen Ilveksen kotiluolaan, jonka jälkeen viikonloppuna pelataan tämän liigakauden uutuus ”Tammikuun tasaus”. Lukko kohtaa perjantain ja lauantain tuplapelissä rakkaimman vihollisensa Ässät kahdesti. Perjantaina taisto käydään Kivikylän Areenalla ja seuraavana päivänä Porin Isossamäessä. Liput kuumaan taistoon on jo myynnissä, paikat kannattaakin varmistaa viimeistään nyt!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


OttoHonkaheimo

Otto Honkaheimo

3.8.1985 Rauma
Tiedot

AkiKangasmäki

Aki Kangasmäki

24.5.1989 Rauma
Tiedot

JarkkoKauvosaari

Jarkko Kauvosaari

17.10.1983 Ylitornio
Tiedot

MikkoKuukka

Mikko Kuukka

3.11.1985 Hämeenkyrö
Tiedot

TeemuNurmi

Teemu Nurmi

24.2.1985 Tampere
Tiedot

JakubPetruzalek

Jakub Petruzalek

24.4.1985 Litvinov, Tsekki
Tiedot

HarriTikkanen

Harri Tikkanen

2.6.1981 Lappeenranta
Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää