Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Havaiji-kiekkoa Hakametsässä - Lukko voittoon

 
Havaiji-kiekkoa Hakametsässä - Lukko voittoon

OTTELUN TEEMA

Lukolla oli otteluun lähdettäessä kalavelkoja maksettavana Ilvekselle, sillä tamperelaiset voittivat joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Lukon Raumalla lukemin 4-3. Lukko johti kyseistä ottelua parhaimmillaan jo 3-0, joten tappio oli kettujoukkueelle karvas.

Lukon revanssi Ilvekselle toteutuikin, kun erittäin vaiherikkaan ottelun päätteeksi Lukko onnistui hivuttautumaan kolmen maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja lopulta voittoon voittomaalikilpailussa. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin raumalaisille 5-6 vl. (1-2, 4-1, 0-2, 0-0).

ILLAN ELIITTIÄ

Lukon kuumin pelaaja tiistai-illassa oli paluun sairastelun jäljiltä kaukaloon tehnyt Justin Morrison. ”Mo” pelasi vakuuttavan ottelun ja saldona oli taatusti maukas hattutemppu. Ensimmäinen osuma syntyi vain 11 sekunnin jälkeen Eero Elon syötöstä. Morrison oli myös taklaustilanteissa totutun aktiivinen ja Ilves-pelaajat saivatkin keräillä varusteitaan jään pinnasta useaan kertaan.

Kurtis McLeanin ja Morrisonin vierellä ottelun avauserässä pelannut Eero Elo pelasi myös erittäin tasapainoisen ottelun. Vahvaa taklauspeliä ja hyvää karvausta tehnyt Elo pelasi kokonaisvaltaisesti ajatellen ehkäpä yhden kauden parhaan ottelunsa. Morrisonin tekemät kaksi ensimmäistä maalia saivat molemmat alkunsa Elon hyvistä oivalluksista.

RATKAISUN PAIKAT

Raumalaisittain ottelu näytti erittäin synkältä toisen erän alussa, kun Ilves sai todellisen hurmoksen päälle. Tupsukorvat naputtivat viiden minuutin sisään neljä maalia ja lukemissa 5-2 peli näytti jo lipuvan tamperelaisten nimiin. Tässä vaiheessa Lukko-valmentaja Rauli Urama vaihtoi maalille Antti Raannan, mikä rauhoittikin Lukon pelaamista selvästi.

Toisen erän lopussa Lauri Tukonen teki erittäin tärkeän kavennusosuman vahvan nousun päätteeksi ja kolmanteen erään jäi näin ollen kaksi maalia kurottavaa. Kiri onnistuikin, kun päätöserän puolivälissä Juhani Jasu ensin kavensi Lukon maalin päähän, ja illan sankari Justin Morrison tasoitti pelin 5-5:een Kurtis McLeanin nappisyötöstä.

Kolmannen erän lopulla ja jatkoajallakin Lukolla oli ratkaisun paikat maalintekoon, mutta voittomaali jäi vielä niistä paikoista tekemättä. Voittomaalikilpailuissa Lukko on ollut tällä kaudella jäätävän tehokas ja sama tahti jatkui myös Ilvestä vastaan. Lukosta maalinteossa onnistuivat hienoilla laukauksilla Kurtis McLean ja Perttu Lindgren. Kun Antti Raanta Lukon maalilla torjui molemmat Ilves-yritykset, niin kaksi pistettä matkasivat Lukon mukana Raumalle.

TULEMAN PITÄÄ

Lukon matsit jatkuvat torstaina, kun Kivikylän Areenalle saapuu vieraaksi Espoon Blues. Lauantaina Lukko matkaa Ouluun Hannu Aravirran Kärppien vieraaksi.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Oliver Sunin sopimus purettu

Oliver Sunin sopimus purettu

Rauman Lukon ja Oliver Sunin välinen pelaajasopimus on purettu.

Lue lisää
Joni Ortio vahvistamaan Lukon maalivahtiosastoa

Joni Ortio vahvistamaan Lukon maalivahtiosastoa

Joni Ortio saapuu Raumalle ja Lukkoon loppukauden sopimuksella. Kokenut 33-vuotias maalivahti on pelannut pitkään ulkomailla ennen tätä kautta.

Lue lisää
Rafael Eerola on Lukon uusi toimitusjohtaja

Rafael Eerola on Lukon uusi toimitusjohtaja

Rauman Lukko Oy:n hallitus on kutsunut Rafael Eerolan yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.2.2025.

Lue lisää
Vahvistusta puolustukseen - Éric Gelinas saapuu Lukkoon

Vahvistusta puolustukseen - Éric Gelinas saapuu Lukkoon

189 NHL-ottelua pelannut 193-senttinen ja 103-kiloinen kanadalaispuolustaja loppukaudeksi sinikeltaisiin.

Lue lisää
Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää