Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

A-nuoret voittojen tiellä viikonloppuna

 
A-nuoret voittojen tiellä viikonloppuna

Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Lukon A-juniorit pelasivat kaksi vauhdikasta vieraspeliä. Kahden ottelun putki tuotti Lukolle viisi pistettä.

Lauantaina 30.10. Lukko matkusti Kuopioon ja pelasi vaiherikkaan ottelun KalPaa vastaan. Ensimmäinen erä oli suurta kamppailua. Lukko pelasi ottelua seisovin jaloin ja KalPa pääsi rokottamaan tehden johtomaaliin 1-0.
Toinen erä oli huomattavasti parempi. Pikkuketut olivat keränneet erätauolla taistelutahtoa ja hallitsivat toista erää, mutta pieni omanpään virhe toisen erän alussa kostautui ja Kalpa pääsi kahden maalin johotoon. Tämä ei lannistanut poikia vaan ajassa 33.39 syntyi kavennus Valviston hurjasta lämäristä. Syöttäjinä Tenkanen ja Tommila. Eikä Lukon hyvä pelivire päättynyt siihen, heti seuraavassa vaihdossa nähtiin tasoitusmaali. Ajassa 34.04 Stach iski maaliin Kalpan verkoon Tenkasen ja Näpin syötöistä.

Kolmas erä alkoi jännittävästä tasatilanteesta 2-2. Kolmas erä oli vanhentunut vain 4 minuuttia, kun KalPa sai kiekon keskialueen virheestä ja menivät johtoon 3-2. Erä oli kuitenkin Lukon hallintaa vaikka maalit olivat tiukassa. Hieno tasoitus nähtiin kuitenkin ottelun viimeisellä minuutilla ajassa 59.56, kun Palolan tulinen rannelaukaus löysi tiensä Kalpan maalivahdin selän taakse. Syöttjäinä Tenkanen ja Elonen, maali syntyi ylivoimalla Lukon pelatessa ilman maalivahtia.

Jatkoerä oli KalPan painostusta, mutta uhrautuva joukkuepelaaminen ja hyvä maalivahti piti huolen siitä ettei Kalpa päässyt tekemään maalia. Voittolaukauskilpalu oli Heikkilän heiniä ja Lukon maaleista vastasi Stach sekä Valvisto. Ottelu päättyi 3-4.

Kokonaisuudessaan peli oli hyvä. Lukko joutui pelaamaan paljon alivoimalla, mutta koko joukke taisteli hienosti voittoon. Heikkilälle kertyi 38 torjuntaa.

Sunnuntaina 31.10. Lukko jatkoi matkaa Ouluun ja pelasi ottelun Kärppiä vastaan. Ensimmäinen erä oli Lukolta pitkään aikaan todella hyvä. Pelajaat olivat koko ajan liikkeessä ja ensimmäiselle erätauolle mentäessä Lukko oli johdossa 0-1.

Toisessa erässä Lukko johti ottelua moneen kertaan, mutta Kärpät pääsivät salakavalasti aina tasoihin. Toinen erä meni Kärpille 3-2. Kolmanenssa ja viimeisessä erässä David Stach näytti jälleen taitonsa ja iski Lukolle voittomaalin erän puolivälissä. Ottelu päättyi Lukon voittoon 3-4 (0-1, 3-2, 0-1).

Lukon A-junioreiden päävalmentaja Marko Keskinen oli tyytväinen viikonlopun pistesaaliiseen. Lukko keskittyi viikonlopun aiknan pelin yksinkertaistamiseen ja se tuotti tulosta. Poikien latautuminen oli hyvä, varsinkin sunnuntain Kärppä pelissä.

Seuraava Lukon ottelu pelataan kotona Kivikylän Areenalla 3.11. klo 18.30, vastaan asettuu Vaasan Sport.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää