Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Eero Elo palaa Lukkoon kaksivuotisella sopimuksella

Eero Elo palaa Lukkoon kaksivuotisella sopimuksella

Rauman Lukko ja hyökkääjä Eero Elo ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen. 28-vuotias seuran oma kasvatti palaa Raumalle Sveitsistä. Hän edusti Lukkoa viimeksi kaudella 2012-13.

– On äärimmäisen hienoa, että saamme parhaassa iässä olevan oman kasvatin takaisin kotiin. Kävimme Eeron kanssa keskusteluja ja hän tykkäsi niistä asioista, joita me täällä teemme. Hän uskoo tähän meidän prosessiimme, jonka kautta tänne voi syntyä todella hyvä joukkue, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.

– Eeron laukaus on maailmanluokkaa ja hän on pystynyt olemaan vahva maalintekijä niissä joukkueissa, joissa hän on pelannut. Missään joukkueessa ei ole ikinä liikaa maalintekovoimaa, ja uskon Eeron tuovan hyökkäyspäähämme paljon voimaa ja yllätyksellisyyttä sekä ison lisän meidän ylivoimapeliimme.

Elo on pelannut tähän mennessä Liigassa 246 ottelua Rauman Lukon ja Porin Ässien paidoissa. Näissä otteluissa 193-senttinen ja 92-kiloinen hyökkääjä on viimeistellyt 61 maalia ja antanut 39 maaliin johtanutta syöttöä. Pudotuspeliotteluita on vyöllä 29, tehopistein 7+2=9.

– Mahtavaa palata kotikaupunkiin. Täältä on joskus lähdetty maailmalle, joten on hienoa tulla takaisin kotiin juuri tässä kohtaa uraa. Fiilikset on hyvät, mutta samalla myös hyvällä tavalla jännittävät, Elo sanoo.

– Mietimme perheen kanssa paluuta ja tämä tuntui hyvältä ratkaisulta. Olen seurannut Lukkoa tarkasti ja nähnyt kuinka hyvä tekemisen meininki täällä on. Juttelimme Kallen kanssa ja hän kertoi tarkemmin tästä prosessista, mikä täällä on menossa.

Oikealta laukova Elo siirtyi Lukosta Ässiin joulukuussa 2012. Hän juhli kauden päätteeksi keväällä 2013 Suomen mestaruutta. Reilun kahden Porissa vietetyn kauden jälkeen tie vei KHL-kentille.

Elo edusti kaudella 2015-16 Avtomobilist Jekaterinburgia, josta matka jatkui seuraavaksi kaudeksi Sibir Novosibirskin kautta Sveitsin NLA-seura SCL Tigersin paitaan. Hän on edustanut kolmen viimeisen kauden aikana langnaulaisseuraa yhteensä 128 ottelussa, joissa hän kirjautti yhteistehot 43+42=85. Pudotus- ja karsintaotteluita kertyi 17 ja niissä syntyi tehot 5+9=14.

– Ulkomaan vuodet kasvattivat minua pelaajana niin fyysisesti kuin henkiselläkin puolella. Venäjällä mentiin päivä kerrallaan ja opeteltiin uusia kuvioita kentällä ja arjessa. Etenkin Sveitsin vuosista jäi myös paljon hyviä kaveruussuhteita, jotka säilyvät varmasti koko loppuelämän ajan, Elo kertoo.

– Pelaajana olen kehittynyt kokemuksen kautta. Uskon, että olen mennyt eri osa-alueilla kokonaisvaltaisesti eteenpäin. Olen valmiimpi pelaaja ja tiedän tulevani erilaiseen rooliin kuin missä olin silloin aikanaan täältä lähtiessäni.

Viime lauantaina kotikaupunkiinsa palannut Elo on innoissaan päästessään edustamaan jälleen kasvattajaseuransa sinikeltaisia värejä.

– Olen tullut tänne menestymään, Elo painottaa.

Lähde: Raumanlukko.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


EeroElo

Eero Elo

26.4.1990 Rauma
Tiedot


Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää
Vili Saarijärvi Rauman Lukkoon

Vili Saarijärvi Rauman Lukkoon

Rovaniemellä syntynyt 22-vuotias oikea käsi alhaalta ampuva puolustaja Vili Saarijärvi vahvistaa seuraa seuraavan kahden kauden aikana.

Lue lisää
Sebastian Repo jatkaa Lukossa

Sebastian Repo jatkaa Lukossa

Kesken viime kauden seuraan liittynyt 23-vuotias laitahyökkääjä Sebastian Repo jatkaa vuoden sopimuksella Rauman Lukossa.

Lue lisää
Julius Mattila kahden vuoden sopimuksella vahvistamaan Lukon keskikaistaa

Julius Mattila kahden vuoden sopimuksella vahvistamaan Lukon keskikaistaa

22-vuotias sentteri Julius Mattila siirtyy Rauman Lukkoon kahden vuoden sopimuksella Boston Collegen yliopistojoukkueesta, jossa mies teki viime kaudella 34:ssa ottelussa 42 pistettä.

Lue lisää
Mikael Vuorio jatkaa Lukon maalivahtivalmentajana

Mikael Vuorio jatkaa Lukon maalivahtivalmentajana

Hyvää työtä maalivahtien kanssa tehnyt Mikael Vuorio jatkaa seurassa seuraavat kaksi vuotta maalivahtivalmentajana. Miehellä on jo takana seitsemän kautta työskentelyä liigavahtien kanssa.

Lue lisää