Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Hyökkääjä Vili Sopanen Rauman Lukkoon

Hyökkääjä Vili Sopanen Rauman Lukkoon

 

Rauman Lukko on hankkinut riveihinsä Vili Sopasen. Yli 500 liigaottelua urallaan pelannut Sopanen siirtyy Raumalle Saksasta DEL-seura Schwenninger Wild Wingsistä.

– Saimme niin sanotusti ison kalan haaviin. Sopanen on sellainen pelaaja, jota me olemme etsineet, eli iso ja vahva, hyvin liikkuva rightin puolen hyökkääjä. Uskomme hänen tuovan meille vahvaa hyökkäyspelaamista, hyökkäyspään tehokkuutta ja variaatioita esimerkiksi ylivoimaan, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoo.

– Keskustelimme hänen kanssaan jo aiemmin tällä kaudella, mutta aika ei ollut vielä siinä vaiheessa oikea. Nyt tilanne tuli konkreettisemmaksi, olimme uudestaan yhteydessä ja pääsimme asian kanssa nopeasti maaliin.

31-vuotiaan hyökkääjän sopimus kattaa loppukauden 2018-19. Lisäksi sopimukseen on kirjattu seuran kahden vuoden optio.

– Sopanen on näyttänyt tasonsa ja osaamisensa jo aiemmin Suomessa. Haluamme nähdä hänen pelaavan Lukko-paidassa, jonka jälkeen tehdään ratkaisut, kun aletaan olemaan siellä runkosarjan lopulla. Tämä on mielestäni rehti peli, ja antaa sekä seuralle että pelaajalle mahdollisuuden nähdä miten homma lähtee toimimaan, Sahlstedt kertoo.

191-senttinen ja 99-kiloinen, oikealta laukova KooKoo-kasvatti on pelannut Liiga-urallaan tähän mennessä 513 runkosarjaottelua Pelicansin, JYPin ja HIFK:n paidoissa. Näissä otteluissa hän on viimeistellyt tehopisteet 142+205=347. Pudotuspelejä on kertynyt 63, joissa hän on viimeistellyt tehot 9+20=29.

– Hienoa päästä Raumalle. Odotan innolla, että pääsen harjoittelemaan joukkueen kanssa. Teimme perheen kanssa päätöksen jo aiemmin, että palaamme ensi kaudeksi takaisin Suomeen, ja on hienoa, että tämä mahdollisuus tulikin jo nyt, Sopanen kertoo.

New Jersey Devilsin vuonna 2007 6. kierroksella, koko tilaisuuden 177. pelaajana varaama Sopanen on pelannut kotimaan ja Saksan lisäksi myös viisi ottelua SHL:ssa Luleå HF:ssa. Tällä kaudella hän on edustanut ERC Ingolstadtia ja Schwenninger Wild Wingsiä 31 ottelussa, ja kirjauttanut niissä viisi maalia ja antanut kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä.

– Olen kuullut Raumasta ja Lukon organisaatiosta pelkkää hyvää, joten oli helppo päätös tulla Raumalle. Kaupunki on perheelle hyvä ja seura pitää hyvää huolta omistaan, ne ovat tärkeitä asioita.

– Tiedän tulevani hyvään joukkueeseen, joka on pelannut viime aikoina erittäin vahvasti. Henkilökohtaisesti pidän kiinni omista vahvuuksistani, eli pyrin tuomaan hyökkäyspäähän luovuutta ja maaleja sekä vahvaa erikoistilannepelaamista.

Lähde: Raumanlukko.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


ViliSopanen

Vili Sopanen

21.10.1987 Valkeala
Tiedot


Oliver Sunin sopimus purettu

Oliver Sunin sopimus purettu

Rauman Lukon ja Oliver Sunin välinen pelaajasopimus on purettu.

Lue lisää
Joni Ortio vahvistamaan Lukon maalivahtiosastoa

Joni Ortio vahvistamaan Lukon maalivahtiosastoa

Joni Ortio saapuu Raumalle ja Lukkoon loppukauden sopimuksella. Kokenut 33-vuotias maalivahti on pelannut pitkään ulkomailla ennen tätä kautta.

Lue lisää
Rafael Eerola on Lukon uusi toimitusjohtaja

Rafael Eerola on Lukon uusi toimitusjohtaja

Rauman Lukko Oy:n hallitus on kutsunut Rafael Eerolan yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.2.2025.

Lue lisää
Vahvistusta puolustukseen - Éric Gelinas saapuu Lukkoon

Vahvistusta puolustukseen - Éric Gelinas saapuu Lukkoon

189 NHL-ottelua pelannut 193-senttinen ja 103-kiloinen kanadalaispuolustaja loppukaudeksi sinikeltaisiin.

Lue lisää
Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää