Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lev Praha niukkaan voittoon Äijänsuolla

 

Lev Praha niukkaan voittoon Äijänsuolla




UrheiluRauma

 Lukko - Lev Praha 4-5 (2-2, 1-2, 1-1)

Keskiviikko-iltana Äijänsuolla Lukko pelasi kauden ensimmäisen täysmittaisen harjoitusottelunnsa ja samalla ainoan kotiyleisönsä edessä. Ottelussa tuli tshekkiläinen KHL-seura Lev Praha ja sen riveissä nähtiin mm. Lukossa viime kaudella pelanneet Petri Vehanen ja Justin Azevedo.

Lukko sai peliin räväkän alun, sillä reilun 17 minuutin pelin jälkeen raumalaisseura johti jo 2-0 Janne Keräsen kahdella maalilla. Heti tuon Keräsen toisen maalin jälkeen Praha tuli tasoihin Jakub Nakladalin osumalla. Prahalaiset pääsivät tasoittamaan vielä aivan erän lopulla, kun joukkue pelasi ylivoimaa.

Toista erää pelattiin pitkään maaleitta, mutta kahdeksannella minuutilla vieraat osuivat. Prahan johtomaalin tekijäksi merkittiin Tomas Kubalik. Tuon jälkeen peli oli melkoisen ympäripyöreää ja ehtihän Toni Koivisto kertaalleen karkaamaan läpiajoon, mutta ei onnistut mies huijaamaan Vehasta. Lukko onnistui tasoittamaan erän 15. minuutilla, kun Juhani Jasu ohjasi ylivoimalla maalinedustalta kiekon maalin. Esityön tuohon tekivät Petteri Nummelin ja Toni Koivisto.

Heti seuraavassa vaihdossa Jiri Novotny voittaa b-pistealoituksen sata-nolla ja Erik Christensen laukoo kiekon voimalla ohi Ryan Zapolskin. Kolmannessa erässä nähtiin kaksi maalia ja ensin Novotnyn tarkka laukaus b-pisteen kaarellta ohitti Zapoolskin ehkä hieman helposti. Lukko tulee vielä maalin päähän, kun superjunnu Aleksi "Allu" Saarela karkaa pakkien välistä ja lopulta huijaa myös Vehasen.

Lukko taistelee vielä tuon kavennusmaalin jälkeen hurjasti, kun pääsee pelaamaan ylivoimalla ja kiekko onkin lähellä, mutta Vehanen hoitaa niin, että voitto menee prahalaisille.

Peli oli vauhdikasta ja ajankohtaan nähden ihan mukavaa. Yleisö myös sai rahoilleen vastinetta, sillä näkiväthän he peräti yhdeksän maalia ja useita läheltä piti tilanteita. Tunteetkin kuohattivat useaan otteeseen.


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2013-2014 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2013-2014

Ottelut kaudella 2013-2014

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tsekkipuolustaja Lukas Klok Rauman Lukkoon

Tsekkipuolustaja Lukas Klok Rauman Lukkoon

Rauman Lukon ja 24-vuotiaan Lukas Klokin sopimus on muotoa 1+1 seuran optiolla, jossa pelaajalla on KHL-pykälä.

Lue lisää
Pathrik ja Ponthus Westerholm vahvistamaan Lukon hyökkäystä

Pathrik ja Ponthus Westerholm vahvistamaan Lukon hyökkäystä

Ruotsalaiset 27-vuotiaat kaksoset Pathrik ja Ponthus Westerholm saapuvat Raumalle vuoden sopimuksilla tuoreesta Ruotsin mestarista Frölunda HC:sta. Veljeksistä Pathrik on vasemmalta laukova sentteri ja oikealta laukova Ponthus on taas laituri.

Lue lisää
David Nemecek Rauman Lukkoon

David Nemecek Rauman Lukkoon

23-vuotias tsekkipuolustaja David Nemecek siirtyy maansa pääsarjasta BK Mlada Boleslavista Lukkoon 1+1 mallisella sopimuksella, jossa jälkimmäinen vuosi on seuran optiolla.

Lue lisää
Eero Elo palaa Lukkoon kaksivuotisella sopimuksella

Eero Elo palaa Lukkoon kaksivuotisella sopimuksella

Rauman Lukko ja hyökkääjä Eero Elo ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen. 28-vuotias seuran oma kasvatti palaa Raumalle Sveitsistä. Hän edusti Lukkoa viimeksi kaudella 2012-13.

Lue lisää
Justin Danforth pysyy Lukko-paidassa

Justin Danforth pysyy Lukko-paidassa

Rauman Lukko on käyttänyt Justin Danforthin sopimukseen kirjatun yhden vuoden option. Näin ollen 25-vuotias kanadalaishyökkääjä edustaa sinikeltaisia myös kaudella 2019-20.

Lue lisää
Vili Laitinen jatkaa Lukossa seuraavat kaksi kautta

Vili Laitinen jatkaa Lukossa seuraavat kaksi kautta

Rauman Lukko on käyttänyt Vili Laitisen sopimukseen kirjatun option. 19-vuotias puolustaja pysyy näin ollen raumalaisseuran riveissä myös seuraavat kaksi kautta eli kevääseen 2021 asti.

Lue lisää