Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jokerit jälleen tehokkaampi päätöserässä

 

Jokerit jälleen tehokkaampi päätöserässä


OTTELUN TEEMA

Lukko ja Jokerit kohtasivat edellisen kerran 7. joulukuuta, jolloin narripaidat olivat Kivikylän Areenalla parempia maalein 3-1. Tuossa ottelussa Lukko lähti päätöserään maalin johtoasemassa, mutta vieraat rynnistivät kahdella salamamaalilla ohi ja voittoon.

Lukon painajainen kävi toteen myös tiistai-illan kamppailussa. Vankka 2-0-johtoasema mureni kolmannessa erässä, kun Jokerit kuittasi jälleen kahdella nopealla maalilla ensin tasoihin ja sitten johtoon. Aiemmin erässä Jokerit oli tullut maalin päähän Teemu Erosen osumalla. Päätöslukemat kirjattiin vieraille 2-4 (2-0, 0-0, 0-4).

ILLAN ONNISTUJAT

Lukon ykkösnimi ottelussa oli taitava hyökkääjä Björn Melin, joka oli mainiolla pelipäällä kolmosvitjan sentterinä. Hän loi useita maukkaita paikkoja ketjukavereilleen sekä onnistui itse maalinteossa läpiajon päätteeksi. Ruotsalaispelaaja ei myöskään kaihtanut fyysistä peliä, josta osoituksena oli muutama nappiin osunut taklaus.

Puolustajista parhaiten onnistuivat pakkiparina pelanneet Otto Honkaheimo ja Harri Tikkanen. Kumpikaan heistä ei ollut jäällä yhdenkään Jokerien tekemän maalin aikana. Maalivahti Mika Noronen pelasi myös hyvän ottelun. Hänen huipputorjuntansa estivät vieraiden kavennusmaalien synnyn kahdessa ensimmäisessä erässä.

RATKAISUN PAIKAT

Lukolla oli hyvä mahdollisuus pelin ratkaisemiseen kolmannen erän puolivälin jälkeen, kun se pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Muutamasta hyvästä paikasta huolimatta maali jäi kuitenkin tekemättä. Hetki ylivoiman jälkeen Lauri Tukonen kilautti vielä kovan laukauksen tolppaan. Ottelu olisi saattanut saada täysin uuden luonteen, mikäli siitä olisi osuma syntynyt.

Jokerit ei saanut aikaan mitenkään hurjaa kiriä tai painostusta, mutta Janne Lahden ja Tomi Mäen maaleilla joukkue kuitenkin siirtyi hetkessä johtoon aivan pelin loppuminuuteilla. Jos kahdessa ensimmäisessä erässä kiekko hieman pomppi raumalaisille, niin päätöserässä tuuri oli enemmän vieraiden puolella. Lukolla oli viimeisellä minuutilla vielä useampikin paikka laittaa peli tasoihin, mutta Jokerien maalivahti Zoltan Hetenyi oli ohittamaton. Janne Lahti sivalsi kiekon vielä viime sekunneilla tyhjään Lukko-maaliin.

TULEMAN PITÄÄ

Lukon tämän viikon toinen ja samalla viimeinen ottelu pelataan torstaina, jolloin raumalaiset matkaavat Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi marraskuussa HIFK:n 4-1-voittoon. Kettupaitojen seuraava kotiottelu on ensi tiistaina, kun Risto Dufvan valmentama Tappara saapuu vieraaksi Äijänsuolle.

Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää
Vili Saarijärvi Rauman Lukkoon

Vili Saarijärvi Rauman Lukkoon

Rovaniemellä syntynyt 22-vuotias oikea käsi alhaalta ampuva puolustaja Vili Saarijärvi vahvistaa seuraa seuraavan kahden kauden aikana.

Lue lisää
Sebastian Repo jatkaa Lukossa

Sebastian Repo jatkaa Lukossa

Kesken viime kauden seuraan liittynyt 23-vuotias laitahyökkääjä Sebastian Repo jatkaa vuoden sopimuksella Rauman Lukossa.

Lue lisää
Julius Mattila kahden vuoden sopimuksella vahvistamaan Lukon keskikaistaa

Julius Mattila kahden vuoden sopimuksella vahvistamaan Lukon keskikaistaa

22-vuotias sentteri Julius Mattila siirtyy Rauman Lukkoon kahden vuoden sopimuksella Boston Collegen yliopistojoukkueesta, jossa mies teki viime kaudella 34:ssa ottelussa 42 pistettä.

Lue lisää