Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tappara vahvempi perjantaina - revanssin paikka juhlaottelussa

 

Tappara vahvempi perjantaina - revanssin paikka juhlaottelussa


OTTELUN TEEMA

Lukko hävisi tiistaina KalPalle lukemin 2-3, tosin kohtuullisen hyvän peliesityksen päätteeksi. Näin ollen Tampereelta oli realistista odottaa pistetiliin lisäystä, vaikkakin vastustaja Tappara on etenkin kotonaan pelannut varsin hyvää kiekkoa.

Ottelusta muodostui Lukon kannalta hyvin samantapainen mitä tiistaisesta pelistä, sillä raumalaiset hallitsivat tapahtumia kaukalossa. Vastustaja oli kuitenkin jälleen parempi siinä tärkeimmässä, eli maalinteossa. Voitto jäi Tapparalle lukemin 2-0 (2-0, 0-0, 0-0).

RATKAISUN PAIKAT

Tapparan terävät harppuunahyökkäykset olivat Lukolle myrkkyä ottelun avauserässä. Kahteen otteeseen Lukko-maalin edustalle oli unohtunut tamperelaispelaaja vapaaksi. Miikka Männikkö ja Jerry Ahtola kunnostautuivat Tapparan maaliseppoina tilanteissa. Ahtolan osuma oli Lukon kannalta varsin harmittava, sillä Mika Noronen potkaisi kiekon vahingossa omaan maaliin hyvän torjuntansa päätteeksi.

Jos Tappara oli hienokseltaan vahvempi avauserässä, niin Lukko oli joukkueista parempi kahdessa viimeisessä erässä. Etenkin kettujoukkueen uusin vahvistus Björn Melin oli todella hyvällä pelipäällä. Hän piti kiekkoa hyökkäyspäässä kovalla itseluottamuksella ja jakeli loistosyöttöjä pelikavereilleen.

Lukon turmioksi ottelussa muodostui huono viimeistely, sillä esimerkiksi jo Melinin luomista maalipaikoista olisi pitänyt onnistua tekemään vähintään pari osumaa. Koko ottelun laukaisutilastokin merkittiin raumalaisille lukemin 49-29. Lopun vahvasta painostuksesta huolimatta raumalaisten maalitili jäi kuitenkin avaamatta ja Tappara sai juhlia tärkeää voittoa.

TULEMAN PITÄÄ

Tappiosta murehtimiseen ei jää liikaa aikaa, sillä joukkueet kohtaavat uudestaan heti lauantaina. Kyseessä on Lukon 75-vuotisjuhlaottelu, joten luvassa on taatusti upea tilaisuus. Tunnelmaa nostaa entisestään ennen peliä tapahtuva Erik Hämäläisen ja Jari Torkin pelipaitojen jäädytys.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää