Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KalPa kovempi keskiviikkona

 

KalPa kovempi keskiviikkona


Taistelu jatkuu torstaina Jyväskylässä

OTTELUN TEEMA

Lukko aloitti kaksipäiväisen vieraspelikiertueen Kuopiossa. Lähtökohdat otteluun olivat selvät, KalPalla oli runsaasti kalavelkoja maksettavana viime kevään puolivälieräsarjan tiimoilta. Seitsemänteen otteluun venynyt sarja kääntyi lopulta Lukolle ja raumalaiset saalistivat pronssimitalit kauden päätteeksi.

Joukkueiden tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen meni kotijoukkueen nimiin monien vaiheiden jälkeen lukemin 5-2 (2-1, 2-1, 1-0) ja näin KalPa sai pientä lohdutusta viime kevään pettymykseen.

ILLAN PERSOONAT

Lukosta parhaimmistoon kuului jälleen Kris Beechin johtama ykköskentällinen laidoillaan Mark Bomersback ja Charles Bertrand. Laitureista ranskalainen Bertrand onnistui maalinteossa Bomersbackin esityöstä ylivoimalla.

Etenkin erikoistilanteissa Lukko joutui illan ottelussa antamaan hieman liikaa tasoitusta kotijoukkueelle, sillä kettupaidoista poissa oli ylivoiman maestro Perttu Lindgren.

Illan erikoisin maali merkattiin Juhani Jasun nimiin, joka laukoi tulisen lämärin alivoimalla keskiympyrästä aivan maalin yläkulmaan. Kavennusmaali avauserän lopussa antoi hyvät saumat Lukolle nousta kunnolla peliin mukaan.

RATKAISUN PAIKAT

Bertrandin ylivoimamaali syntyi toisen erän alkupuoliskolla ja Lukko sai tasoitettua ottelun lukemiin 2-2. Lukon hyvä painostusjakso päättyi harmittavasti KalPan karattua jälleen johtoon pian Lukon osuman jälkeen. Kilpipaitojen maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana Lukon puolustuksen hölmöiltyä tilanteessa.

Vain muutama minuutti 3-2-maalin jälkeen Mika Norosen takana soi taas. Neljäs maali taisi olla hieman liikaa raumalaisille, sillä lopullinen tappamisen meininki kolmannen erän kiristä jäi uupumaan.

Päätöserässä Lukolla oli ottelun hallinta, mutta ainoana onnistui isäntien Matti Koistinen hyökkäysalueen 100-0-aloitusvoiton jälkeen. Lukon lukuisat puolittaiset paikat kilpistyivät erässä KalPan tiiviiseen puolustukseen ja ottelun loppua kohden tasoa nostaneen Juha Toivosen torjuntoihin.

TULEMAN PITÄÄ

Lukko jatkaa vierasturneeta yöpymällä Kuopiossa ja matkaamalla seuraavana päivänä Jyväskylään, jossa otellaan heti torstaina. JYPin ja Lukon välinen ottelu televisioidaan URHOtv:n toimesta ja sen voi seurata kotikatsomoiden lisäksi esimerkiksi Kivikylän Areenan Foxissa.

Kotikonnuille Lukko palaa Jyväskylästä pelatakseen lauantaina kotiareenalla. Vieraaksi kello 17:00 alkavaan otteluun saapuu nimivahva Helsingin IFK. Lipunmyynti kuumaan taistoon on käynyt jo kiivaana, joten paikat matsiin kannattaa varmistaa viimeistään nyt!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää