Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukolla viikonloppuna kaksi kovaa taistoa

 

Lukolla viikonloppuna kaksi kovaa taistoa


Kautensa vahvasti aloittaneilla kettupaidoilla on viikonloppuna edessä kaksi kovaa haastetta, kun joukkue kohtaa perjantaina vieraskaukalossa HPK:n ja lauantaina Raumalla Pelicansin. Runkosarjan viisi ensimmäistä ottelua ovat tuoneet Lukolle neljä voittoa, joten lähtökohdat lisäpisteiden metsästykselle ovat erittäin hyvät. Tiistaina Lukon jalkoihin jäi JYP, joka poistui kettupaitojen kotiluolasta 4-1 tappio niskassaan. Lukon maaleista vastasivat Juhani Jasu, ensimmäisen SM-liigamaalinsa iskenyt Kris Beech, Teemu Nurmi sekä Tuomas Huhtanen.

HPK ja Pelicans olivat keskiviikkona vastakkain Hämeenlinnassa. Ottelu oli vahvaa alkukautta pelaavan Pelicansin näytöstä ja loppulukemat olivat 1-4 lahtelaisten eduksi. Kai Suikkasen luotsaama lahtelaisryhmä on nostanut selvästi profiiliaan viime kaudesta, jolloin joukkue joutui varmistamaan liigapaikkansa karsintojen kautta. Joukkueen viimeisenä lukkona hääri isokokoinen maalivahti Niko Hovinen, jonka ohittamisessa Lukolla on lauantain kotiottelussa haastava urakka tehtävänään.

HPK:n alkukausi on sujunut vaihtelevissa merkeissä, eikä joukkueen pistepussi ole karttunut odotusten mukaisesti. Kuudessa sarjapelissä kerätyt viisi sarjapistettä eivät tyydytä varmasti sen enempää joukkuetta kuin kannattajiakaan. HPK koki kesällä kovia pelaajamenetyksiä Teemu Lassilan, Juuso Puustisen ja Ville Viitaluoman vaihdettua maisemaa, eivätkä joukkueen uudet vahvistukset ole ainakaan vielä nousseet toivotulle tasolle.

Lukon kultakypärää kantaa perjantain ottelussa Juhani Jasu, joka iski JYP-ottelussa tehot 1+1. Erityisen näyttävä oli nuoren sentterin tekemä esityö Teemu Nurmen viimeistelemään alivoimamaaliin, joka katkaisi lopullisesti JYP:n takaa-ajon ottelun kolmannessa erässä. Jasun pistesaldo viiden pelatun ottelun jälkeen on komea 3+2. Vahvasti on esiintynyt myös Kris Beechin ja Mark Bomersbackin rinnalla pelaava 20-vuotias Charles Bertrand, jolle on neljässä pelatussa ottelussa kertynyt kolme tehopistettä.

HPK-Lukko perjantaina 30.9 kello 18.30 ja Lukko-Pelicans Raumalla lauantaina 1.10 klo 17.00. Liput Pelicans-otteluun kannattaa varata hyvissä ajoin ja tulla mukaan seuraamaan kahden kovassa syysvireessä olevan joukkueen tiukkaa taistoa liigapisteistä!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


KrisBeech

Kris Beech

5.2.1981 Salmon Arm, BC, CAN
Tiedot

CharlesBertrand

Charles Bertrand

5.2.1991 Saint Maurice, FRA
Tiedot

MarkBomersback

Mark Bomersback

8.7.1982 Rochester, Alta, CAN
Tiedot

TuomasHuhtanen

Tuomas Huhtanen

16.3.1987 Noormarkku
Tiedot

JuhaniJasu

Juhani Jasu

19.1.1988 Eurajoki
Tiedot

TeemuNurmi

Teemu Nurmi

24.2.1985 Tampere
Tiedot


Oliver Sunin sopimus purettu

Oliver Sunin sopimus purettu

Rauman Lukon ja Oliver Sunin välinen pelaajasopimus on purettu.

Lue lisää
Joni Ortio vahvistamaan Lukon maalivahtiosastoa

Joni Ortio vahvistamaan Lukon maalivahtiosastoa

Joni Ortio saapuu Raumalle ja Lukkoon loppukauden sopimuksella. Kokenut 33-vuotias maalivahti on pelannut pitkään ulkomailla ennen tätä kautta.

Lue lisää
Rafael Eerola on Lukon uusi toimitusjohtaja

Rafael Eerola on Lukon uusi toimitusjohtaja

Rauman Lukko Oy:n hallitus on kutsunut Rafael Eerolan yhtiön toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.2.2025.

Lue lisää
Vahvistusta puolustukseen - Éric Gelinas saapuu Lukkoon

Vahvistusta puolustukseen - Éric Gelinas saapuu Lukkoon

189 NHL-ottelua pelannut 193-senttinen ja 103-kiloinen kanadalaispuolustaja loppukaudeksi sinikeltaisiin.

Lue lisää
Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää