Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPV:sta ei vastusta Pallo-Iiroille

 

TPV:sta ei vastusta Pallo-Iiroille


Syksy saapuu ja tällä hetkellä näyttää, ettei kauden loppu voi tulla liian aikaisin Tampereen Pallo-Veikkojen kannalta. Joukkue pelaa kerrassaan aneemisesti. Tällä kertaa TPV sai kyytiä Pallo-Iiroilta, 4-0.

Runkomiesten poissaoloilla ja puolikuntoisuudella voi selittää jotain, mutta Pallo-Veikkojen peli-ilme on muuttunut todella vaisuksi. Pelistä puuttuu liikettä, loppuun asti yrittämistä ja myös ajatus tuntuu kadonneen. TPV pelailee ja Pallo-Iirojen tasoiset vastustajat rankaisevat.

- Nuoret saavat peliaikaa, mutta tällaisia joukkueita vastaan (taso) ei riitä. Monella on vielä paljon tehtävää. Muutamalla pelaajalla ei myös ole motivaatio kohdallaan, kun sarjassa ei ole enää panosta, valmentaja Mourad Seddiki näkee.

Iirot oli sunnuntaina edellä kaikessa ja joukkueet olivat kuin eri sarjatasoilta. Raumalaisten kokenut kaarti liikutti palloa hyvin ja TPV juoksi perässä.

Punapaitojen Sergei Korsunov hukkasi alussa erinomaisen tekopaikan, mutta sen jälkeen Iirot vei peliä täysin. Avausosumaa piti odottaa lähes puoli tuntia, kunnes kotijoukkueen pyristely loppui. Vakuuttava laitapakki Antti Horjanheimo ajoi sisään ja veti kapealta sektorilta komeasti takakulmaan.

Kuparisen rikkomisen jälkeen tuli pian lisää, kun Roope Raunio iski paluupallon verkkoon Ilkka Innolan torjunnan jälkeen.

TPV:n etsikkoaika koitti tauon jälkeen, kun joukkue tuli uutta uskoa saaneena tauolta ja Iirot puolestaan löysäsi johtoasemassa.

Kun maaleja ei saatu aikaan, vieraat saivat taas pelistä kiinni. Loppua kohti Iirojen lisämaalit roikkuivat ilmassa ja niitä tulikin vielä kaksi. Jussi-Pekka Savolainen ja Juho Patola iskivät loppunumerot 0-4.

Pallo-Veikoilla sarjaohjelma tuo seuraavaksi vastaan häntäpään joukkueet MuSan, TuTon ja Ilves-Kissat. Aiemmin tällä kaudella joukkueet lyöneellä TPV:lla on nykykunnossaan täysi työ myös näitä ryhmiä vastaan. Kaudesta jäisi kuitenkin parempi maku, jos loppuun saataisiin vielä pari voittoa.

TPV:n tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Pallo-Veikot - logo

TPV - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Aukusti Koivulle kahden vuoden sopimus Iiroihin

Aukusti Koivulle kahden vuoden sopimus Iiroihin

Aukusti Koivu jatkaa Pallo-Iiroissa kahden vuoden sopimuksella. Viime kaudella edustusjoukkueessa debytoinut keskikenttäpelaaja lähtee nyt taistelemaan vakituisista minuuteista.

Lue lisää
Pallo-Iirojen naisten joukkueelle kolme uutta pelaajasopimusta

Pallo-Iirojen naisten joukkueelle kolme uutta pelaajasopimusta

Naisten ykkösessä pelaava joukkue on solminut kolme uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021.

Lue lisää
Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueelle kaksi pelaajasopimusta

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueelle kaksi pelaajasopimusta

Keskikenttäpelaaja Leevi Haromo ja hyökkääjä Arttu Virtanen solmivat yksivuotiset sopimukset Pallo-Iirojen edustuksen kanssa. Miesten Kolmoseen valmistautuvalla joukkueella on nyt kasassa kaikkiaan 21 pelaajasopimusta.

Lue lisää
Hyökkääjä Mikko Jalkanen jatkaa Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksella

Hyökkääjä Mikko Jalkanen jatkaa Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksella

Viime syksynä miesten edustusjoukkueeseen liittynyt Jalkanen esiintyi vakuuttavasti loppukauden otteluissa. Valmennus kaavailee vikkelälle laiturille isoa roolia myös tulevalle kaudelle.

Lue lisää
Konkarihyökkääjä Jussi Aalto palaa vielä kerran Pallo-Iiroihin

Konkarihyökkääjä Jussi Aalto palaa vielä kerran Pallo-Iiroihin

Edustusjoukkue saa ensi kaudeksi aimo annoksen kokemusta, kun 37-vuotias hyökkääjä Jussi Aalto tekee paluun Pallo-Iiroihin. Nuori maalivahti Sakari Korri ja keskikenttäpelaaja Leevi Ahonen solmivat myös yksivuotiset sopimukset.

Lue lisää
Päävalmentaja Scott Green palaa Englantiin perhesyiden vuoksi välittömästi

Päävalmentaja Scott Green palaa Englantiin perhesyiden vuoksi välittömästi

Scott Green joutuu perhesyiden vuoksi palaamaan välittömästi kotimaahansa Englantiin. Edustusjoukkueesta vastuun ottaa tästä päivästä alkaen joukkuetta kausilla 2016-2017 valmentanut seuran valmennuspäällikkö Kimmo Hörkkö.

Lue lisää