Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HIFK tehokkaana maalipaikoissa

 
HIFK tehokkaana maalipaikoissa

OTTELUN TEEMA

Vahvasti vierasotteluissa pelannut HIFK pääsi Raumalle mukavassa 2-1 -ottelusarjajohdossa. Lukko on ollut maalintekotehokkuudessa askeleen helsinkiläisiä jäljessä kahdessa edellisessä ottelussa, joten nyt kotijoukkueen teemana oli taatusti terävöittää viimeistelyä.

Joukkueiden neljäs kohtaaminen noudatti pitkälti edellisten otteluiden kaavaa. Lukko painosti ajoittain vahvasti ja loi enemmän maalipaikkoja. HIFK oli kuitenkin jälleen kerran parempi siinä tärkeimmässä, eli maalinteossa, joten voitto matkasi Helsinkiin lukemin 0-3 (0-1, 0-1, 0-1).

ILLAN ONNISTUJAT

Lukon ehdoton valopilkku oli kolmosketjussa viilettänyt Charles Bertrand. Ranskalaisnuorukainen oli elementissään, kun pääsi pitämään kiekkoa ja kieputtelemaan IFK-pelaajia. Tällä kaudella Mestiksessä kahdeksan maalia 21 ottelussa tehnyt Bertrand hamuaa taatusti ensi kaudelle roolia edustusjoukkueesta. Bertrandin kanssa kolmosvitjassa pelanneet Jarkko Kauvosaari ja Samuli Kivimäki ansaitsevat myös kehut pelistään.

RATKAISUN PAIKAT

Lukon valmentaja Rauli Urama harmitteli pieniä virheitä ja hermoilua maalipaikoissa.

- Paikoista kiekko pussiin, ei siinä sen ihmeempää. Pitäisi olla kylmäpäinen ja laittaa kiekkoja sisään, paikkoja kuitenkin saadaan. Vastustajan maalintekotehokkuus sitten taas on aika kovaa luokkaa. Pikkuisen tosin avitettiin, kun oli vähän heikko alivoimapurku ja lisäksi oman alueen harhasyöttö. Raskaita virheitä, mutta ne pitää saada pois ja itse laittaa paikoista sisään, Urama pohdiskeli.

Taistelun puutteeseen Lukon peli ei kaatunut. Joukkue tsemppasi kovalla sykkeellä läpi ottelun, mutta tällä kertaa onnistumisia ei tullut. Etenkin toisessa erässä HIFK oli ajoittain täysin jyrän alla, mutta viimeinen voittoon vaadittava silaus jäi tällä kertaa näkemättä.

TULEMAN PITÄÄ

Pelit jatkuvat erittäin tiiviillä tahdilla, kun ottelusarjan viides peli on luvassa heti tiistaina Helsingissä. Lukko on nyt siinä tilanteessa, että jatkopaikkaan vaaditaan kolme peräkkäistä voittoa. Mahdotonta se ei missään nimessä ole, sillä KalPa-sarjassa Lukko pystyi lähes vastaavassa vaikeassa tilanteessa nappaamaan kolmen ottelun voittoputken.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JarkkoKauvosaari

Jarkko Kauvosaari

17.10.1983 Ylitornio
Tiedot

SamuliKivimäki

Samuli Kivimäki

9.8.1988 Vaasa
Tiedot

RauliUrama

Rauli Urama

Tiedot


Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää