Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Onnistuuko Lukko jatkamaan Kärppien tappioputkea Raksilassa

 
Onnistuuko Lukko jatkamaan Kärppien tappioputkea Raksilassa

Lukko matkaa torstaiksi Ouluun, jossa joukkueen vieraaksi asettuu viime aikoina varsinkin kotikaukalossaan alavireisesti esiintynyt Kärpät. Oululaisjoukkue on hävinnyt neljä edellistä kotiotteluaan, joten kettupaidat saavat vastaansa nälkäisen kotijoukkueen, joka haluaa kiivaasti tarjota kotiyleisölleen voitokkaan ottelun pitkästä aikaa. Tiistain kierroksella Kärpät kävi Jyväskylässä hakemassa suurinumeroisen tappion, Lukon jäädessä samaan aikaan nollille kotonaan HPK:ta vastaan.

Joukkueiden tämän kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet kotivoittoihin, sillä Lukko on kummassakin Raumalla pelatussa ottelussa onnistunut jättämään oululaisjoukkueen ilman maaleja, kun taas marraskuussa Oulussa pelatussa ottelussa Kärpät onnistui nousemaan 1-3 tappioasemasta voittoon kolmannen erän maaleillaan. Tuon ottelun jälkeen Lukko hankki maalilleen Mika Norosen, jonka tulon myötä Lukon puolustuspelaaminen on tiivistynyt selvästi.

Kettupaidoilla on tällä hetkellä useita pelaajia sairastuvalla, joten joukkueen kokoonpano on elänyt ajoittain voimakkaastikin viime otteluiden aikana. Vakiokokoonpanossa pitkään olleiden pelaajien poissaolot ovat avanneet pelipaikkoja nuorille pelaajille, joilla on nyt hieno näyttöpaikka hankkia peliaikaa myös kevään ratkaisupeleihin. Lukko taistelee tällä hetkellä tiukasti suorasta pudotuspelipaikasta ja pudotuspelien kotiedusta, kun taas Kärpät yrittää kammeta itsensä mukaan kymmenen parhaan joukkoon, jotta joukkueen pelit jatkuisivat runkosarjan jälkeenkin.

Lukko on parin viime kauden aikana päässyt eroon pitkään jatkuneesta ”Oulun kammostaan”, joten kettupaidoilta on lupa odottaa hyviä esityksiä torstain ottelussa. Jokainen sarjapiste on tällä hetkellä äärimmäisen tärkeä, sillä runkosarja alkaa lähestyä loppuaan ja samalla joukkueet hakevat mahdollisimman hyviä asetelmia jatkopelejä ajatellen. Pääsy kuuden joukkoon runkosarjassa on erittäin tärkeää, sillä sijoitus kuuden joukossa takaa suoran pudotuspelipaikan ja pienen hengähdystauon runkosarjan jälkeen.

Kärppien kausi on ollut tähän mennessä suhteellisen vaisu, vaikka joukkueen nimilista varsinkin hyökkäyspäässä on kunnioitusta herättävä. Kesken kauden joukkueen valmentajaksi saapunut Hannu Aravirta teki kuluvalla viikolla jatkosopimuksen oululaisjoukkueen kanssa ja yrittää nyt kaikin keinoin saada iskostettua joukkueensa sellaiseen vireeseen, että Kärpät onnistuisi nousemaan niille sijoille, joilla joukkueen odotettiin ennen kauden alkua olevan.

Lukon seuraava kotiottelu on lauantaina 22.1, jolloin Raumalle saapuu todelliseen huippukamppailuun Helsingin Jokerit, joka taistelee Lukon kanssa samoista sijoituksista runkosarjassa. Liput kuumaan kamppailuun kannattaa varata ajoissa ja tulla mukaan seuraamaan miten kettupaidat onnistuvat entisen maajoukkuevalmentajan Erkka Westerlundin luotsaamaa narripakkaa vastaan!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


MikaNoronen

Mika Noronen

17.6.1979 Tampere
Tiedot


Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää