Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Perinnepeli lukkopaitojen näytöstä

 
Perinnepeli lukkopaitojen näytöstä

OTTELUN TEEMA

Molemmat joukkueet pääsivät lähtemään juhlapeliin hyvistä lähtökohdista. Lukolla oli alla kaksi niukkaa voittoa ja Tapparalla mainio kuuden voiton putki. Ennakkoasetelmat antoivatkin odottaa viihdyttävää ja tasaista kamppailua.

Tappara oli ottelussa kuitenkin ehkä hieman odotettua vaisumpi ja aivan ottelun alkuhetkiä lukuun ottamatta peli kulki täysin Lukon komennossa. Tamperelaiset olivat etenkin toisessa erässä pahassa alakynnessä ja raumalaiset latoivat laajalla rintamalla maaleja toisensa perään. Maukas voitto tuli Lukolle lopulta selvin lukemin 6-3 (2-1, 4-0, 0-2).

ILLAN ELIITTIÄ

Vankkana roolipelaajana kannuksia kerännyt Teemu Nurmi pelasi ehkäpä kauden parhaan pelinsä. Ylivoimilla vahvaa maalineduspelaamista esittänyt Nurmi onnistui likaisen työn lisäksi myös maalinteossa. Avauserän viime hetkillä Nurmi räväytti upealla rannelaukauksella Lukon 2-1 -johtoon ja ottelun momentum kääntyi silloin selvästi Lukon puolelle.

Yksi illan onnellisimmista pelaajista oli varmasti puolustaja Nolan Pratt, joka pääsi tykittämään hurjalla lämärillä Lukon voittomaalin. Osuma oli kanadalaispuolustajalle ensimmäinen SM-liigassa. Onnistujiin voidaan laskea Nurmen ja Prattin lisäksi melkeinpä koko muu joukkue, sillä sen verran tasapainoisesti kaikki kentät saivat pelinsä kulkemaan.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun avauserässä Lukko joutui tukalaan paikkaan, kun Tappara pääsi pyörittämään 0-1 -johtoasemassa lähes täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimaa. Lukon alivoima toimi Mika Norosen johdolla kuitenkin upeasti ja tamperelaisia ei päästetty karkaamaan kahden maalin johtoasemaan. Pelin hallinta kääntyikin vähitellen raumalaisille kovan alivoimataistelun innoittamana.

Ensimmäisen erän lopussa tulleet Jakub Petruzalekin ja Teemu Nurmen maalit viitoittivat tietä toiseen erään, missä Lukko pisti pelin pakettiin erän puolivälin ilotulituksessa. Kurtis McLean, Nolan Pratt ja Tomi Pettinen onnistuivat maalinteossa viiden minuutin sisään ja tilanteessa 5-1 Tappara oli lyöty. Justin Morrisonin ylivoimamaali toisen erän loppuun syvensi kirvesrintojen tuskaa entisestään. Päätöserässä Tappara onnistui hieman kaunistelemaan lukemia, mutta ottelun voittajasta ei missään vaiheessa enää ollut epäselvyyttä.

TULEMAN PITÄÄ

SM-liigassa pelit jatkuvat ensi tiistaina, jolloin Lukko saa kotikaukalossaan vastaan SaiPan Lappeenrannasta. Ensi viikolla Lukko pelaa myös toisen kotiottelun, kun TPS saapuu mittaamaan kettujen pelikunnon lauantaina.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää