Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kovakuntoinen HPK mittaa Lukon iskukyvyn torstaina

 
Kovakuntoinen HPK mittaa Lukon iskukyvyn torstaina

Tiistaina kolmen maalin johtonsa Ilvestä vastaan menettänyt ja lopulta kokonaan ilman sarjapisteitä jäänyt Lukko on kovan paikan edessä torstaina, kun joukkue matkaa neljän ottelun voittoputkessa seilaavan HPK:n vieraaksi. Kettupaidoilla on allaan kaksi tappiota, joten torstaina olisi tärkeää palata takaisin voittojen tielle. Ottelu on joukkueiden kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen.

HPK löytyy tällä hetkellä sarjataulukon neljänneltä sijalta juuri Lukon yläpuolelta. Joukkueiden välinen piste-ero on kaksi pistettä ritaripaitojen hyväksi, joten voittamalla ottelun varsinaisella peliajalla nousisi Lukko hämeenlinnalaisten ohi sarjataulukossa. Viime kaudella hienosti hopealle selviytynyt HPK on varsinkin kotikaukalossaan esittänyt myös tällä kaudella vahvoja otteita, josta viimeisenä osoituksena on lauantainen 6-2 kotivoitto HIFK:sta. Lukko on puolestaan ollut alkukaudella sarjan paras vierasjoukkue, joten edessä on mielenkiintoinen taistelu liigapisteistä.

Ilves-ottelussa kettupaitojen pelimoraali ei ollut kunnossa koko ottelun ajan, eikä nuori Ilves-lauma jättänyt käyttämättä hyväkseen kotijoukkueen löysäilyä. Jos Lukko lähtee torstain otteluun samanlaisella asenteella, ei Raumalle ole odotettavissa tuliaisia sarjapisteiden muodossa. Kovakuntoisen HPK:n kohtaaminen antaa kuitenkin Lukolle hyvän tilaisuuden palata takaisin voittojen tielle heti nöyryyttävän tappion jälkeen ja mahdollisuuden näyttää oma todellinen iskukykynsä. Alkukauden otteluissa Lukko on kuitenkin moneen otteeseen näyttänyt, että kun joukkue saa pelinsä kulkemaan, niin jyrän alle saattaa jäädä mikä tahansa liigajoukkue niin koti- kuin vieraskaukalossakin.

Lisää tehoja hyökkäyspäässä voi Lukon joukkueesta odottaa ainakin joukkueen kolmos- ja nelosketjuilta, jotka ovat tuskailleet maalinteon kanssa alkukauden otteluissa. Ketsuppipullon aukeaminen lienee kuitenkin vain ajan kysymys, sillä muutama onnistuminen saa usein aikaan positiivisen kierteen myös maalien tekemistä ajatellen. Eero Elo iski tiistain ottelussa komeat tehot 1+1 ja hamuaa kiivaasti lisämaaleja myös HPK:n kustannuksella.

Lukon seuraava kotiottelu on lauantaina 23.10, jolloin Raumalle saapuu kautensa surkeasti aloittanut TPS. Viime kaudella mestaruutta juhlineen ja pudotuspeleissä Lukon pudottaneen joukkueen kohtaaminen saa aivan varmasti myös kettupaidat janoamaan revanssia, joten lauantain otteluun kannattaa varata paikat hyvissä ajoin!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää