Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko yrittämään Tapparan kaatoa kolmannen kerran

 
Lukko yrittämään Tapparan kaatoa kolmannen kerran

Rauman Lukko jatkaa runkosarjaotteluitaan faniristeilystä toivuttuaan perjantaina Tapparaa vastaan Tampereella. Kirvesrinnat ovat ainut vastustaja tällä kaudella SM-liigassa, jota Lukko ei ole vielä voittanut. Viimeksi Janne Ojasen juhlaottelussa tuli kylmästi takkiin.

Ennen faniristeilyä Lukko näytti hauista stadin ylpeydelle IFK:lle. Kilpipaidat kaatuivat murskaluvuin 6-2 Lukon kolmannen erän salama-alun ansiosta. Lukolta löytyi otteluun ilahduttavasti kuusi maalintekijää. Maalilla Mikael Tellqvist pelasi varmaotteisesti.

Tappara ja Lukko ovat viime aikoina pelanneet yhtä vahvasti. Viidestä viime ottelusta on kasassa 12 sarjapistettä. Tapparan kärkipelaaja viime aikoina on ollut paluun SM-liigaan tehnyt Steve Guolla. Nuori Niclas Lucenius on pelannut myös oivasti.

Lukon ulkomaalaishyökkääjät ovat latoneet totuttuun tapaan hyvin pisteitä. Nuoren Eero Elon ensiotteet SM-liigassa nousevat kuitenkin kirkkaimmin esiin, viidessä ottelussa neljä pistettä sekä ratkaisuosuma Bluesia vastaan. Myös ikinuori kapteeni Antti Laaksonen on päässyt takaisin omalle hyvälle tasolleen hieman vaisumman jakson jälkeen.

Sarjapisteet ovat molemmille joukkueille tärkeitä, mutta Lukolle lienee tärkeää myös Tapparan voittaminen pelkän uskottavuuden takia. Lukko tavoittelee runkosarjan voittoa ja Tappara havittelee pudotuspelien kotietua. Panosta siis ei puutu.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää