Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kettupaidat kahdesti kaukaloon ennen joulutaukoa

 
Kettupaidat kahdesti kaukaloon ennen joulutaukoa


Lukon osalta huikeasti sujunut syysrupeama jääkiekon SM-liigassa alkaa olla lopuillaan. Ennen kahden viikon mittaista joulutaukoa Lukko nähdään tositoimissa vielä kahdesti, kun joukkue kohtaa ensin perjantaina Turussa TPS:n, ja heti perään lauantaina Äijänsuolla Bluesin. Ennen perjantaina pelattavaa länsirannikon herruustaistoa on sarjan kärjessä viilettävän kettujoukkueen ero liigakakkoseen HIFK:n nähden peräti 14 sarjapistettä. Lukon viikonlopun vastustajista TPS löytyy torstain kierroksen jälkeen sarjataulukon erittäin tasaisesta keskikastista sijalta kahdeksan, Bluesin miehittäessä taulukon kuudetta sijaa.

Kauden aiemmissa kohtaamisissa Lukko on voittanut TPS:n kummassakin keskinäisessä ottelussa. Ensin Raumalla maalein 5-1, ja muutamaa viikkoa myöhemmin Turussa maalein 2-3. Bluesin kanssa Lukko on kahdesti ajautunut jatkoajalle, molempien joukkueiden onnistuessa kertaalleen voittamaan ottelun jatkoaikamaalilla. Odotettavissa onkin siis kaksi erittäin mielenkiintoista kamppailua, ennen kuin pelaajat pääsevät hyvin ansaitulle joulutauolle.

TPS aloitti kautensa erittäin hyvin, mutta on joulua kohti mentäessä tippunut sarjataulukossa terävimmän kärjen vauhdista. Blues puolestaan aloitti kautensa vaisusti, mutta on parantanut peliään kauden edetessä ja taistelee tiukasti suorista pudotuspelipaikoista, kuten myös TPS. Sarjajohtajan päänahka on erittäin haluttua tavaraa, joten molemmat joukkueet lähtevät varmasti erittäin nälkäisinä sarjakärkeä kaatamaan.

TPS hankki kuluneella viikolla riveihinsä alkukauden KalPassa pelanneen hyökkääjä Aatu Hämäläisen, joka tekee debyyttinsä Lukkoa vastaan. Viime kaudella Hämäläinen iski kuopiolaisjoukkueen riveissä mukavat 29 tehopistettä, mutta tällä kaudella miehen maalitili on vielä avaamatta. Nähtäväksi jää, pystyykö Hämäläinen nostamaan pelitasoaan seurasiirron myötä.

TPS-Lukko Turussa perjantaina klo 18.30. Lauantain Blues-ottelu alkaa Äijänsuolla kello 17.00. Tervetuloa kannustamaan Lukko voittoon!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää