Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

A-junnut jatkavat voittoputkeaan

 
A-junnut jatkavat voittoputkeaan


Lukon A-juniorit ottivat neljännen voittonsa putkeen kun lauantaina vieraissa kaatui Espoon Blues maalein 3-5 (0-2, 2-1, 1-2).

Lukko oli liikkeellä pienellä ryhmällä mutta luistelu ja peli luistivat hienosti koko ottelun ajan.  Joukkue lähti otteluun tutulla kaavalla: Kärsivällinen ja tarkka alku vierasottelussa. Lisäksi panostettiin kovaan luisteluun pienessä Matinkylän kaukalossa ja Bluesin pelaajien jatkuvaan prässiin. Taktiikka toimi varsin mallikkaasti ensimmäisessä erässä ja Lukko pääsi kahden maalin johtoon Jere Laaksosen ja Charles Bertrandin maaleilla. Erä oli yksi parhaimmista vieraseristä tällä kaudella ja Blues oli todella hätää kärsimässä.

Toiseen erään tuli melkoisen ryhtiliikkeen tehnyt Blues. Lukko joutui hetkittäin altavastaavaksi ja Bluesin kavennus tuli heti erän alussa. Tasoitusmaalikaan ei kaukana ollut. Onneksi Lukon koko kauden loistanut ylivoima hioi jälleen kauniin maalin. Tony Vidgren ja Antti Väänänen tekivät pohjatyön ja Aki Kangasmäki ohjasi takatolpalta kiekon tyhjään maaliin. Bluesin rynnistys toi vielä yhden kavennusmaalin ja toiselle tauolle lähdettiin Lukon yhden maalin johdossa.

Kolmannessa erässä Bertrand napautti illan toisen maalinsa ja Lukko sai taas pelin omiin käsiinsä. Erässä esiin astui myös tuomarinelikko, joka jakoi kaksi käsittämätöntä jäähyä Lukolle. Jussi Makkosen täysin puhdas taklaus toi Iiro Junnilalle jäähyn, mikä kertoo tuomariston sekoilusta. Päätuomarit eivät kumpikaan reagoineet puhtaaseen taklaukseen vaan toinen linjamies sai jonkin merkin korkeammalta taholta, että taklaus oli väärä. Tilanne synnytti pienen nahinan, jonka jälkeen Junnila sai 2+2 minuuttia ja Blues vain 2 minuuttia ja kun vielä Joonas Kalliola purki Lukon epäonneksi kiekon katsomoon, pääsi Blues vielä yllättämään Lukon hyvän alivoiman kahden miehen ylivoimalla. Ottelun lopussa Blues vielä jyräsi vahvasti ilman maalivahtia mutta Lukko-vahti Patrik Heikkilä otti pari uskomatonta torjuntaa ja pelasti Lukon. Lopussa Laaksonen kasvatti maalimääränsä kahteen tehden tyhjiin 30 sekuntia ennen loppua Kalliolan syötöstä.

Lukko treenaa viikon ja jatkaa otteluita lauantaina Tampereella Tapparan vieraana.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 A-juniorit

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää