Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lohjan Pallon nousuhaaveille paha kolaus Äijänsuolla

 
Lohjan Pallon nousuhaaveille paha kolaus Äijänsuolla


Pallo-Iirot - LoPa 1-0 (0-0)
88. 1-0 Daniel Antunez (Pasi Lehtonen)

Sunnuntaina Rauman Pallo-Iirot sai vastaansa Äijänsuon tekonurmelleen Lohjan Pallon. Ottelu oli molemmille äärimmäisen tärkeä, Pallo-Iirot taistelee sarjapaikastaan ja lohjalaiset noususta.

Ottelun alku oli täysin raumalaisten, sillä Iiroilla oli ensimmäisen vartin aikana jo kolme täysin avointa maalipaikkaa, mutta ei kun ei. Tuhlaajapojat olivat Jani Raukko kahdesti ja úusi yhdysvaltalaisvahvistus Daniel Antunez. Raukolla oli vielä upea paikka jakson lopulla, mutta ei vieläkään uponnut ja näin tauolle lähdettiin 0-0 lukemista.

Toisen aluksi Kimmo Hörkkö pääsi kokeilemaan LoPan maalivahdin taitoja kovalla vedolla, mutta Mikko Kuiro torjui vedon kulmuriksi. Iiro-maalivahti Matt Glaeserin joutui muutaman kerran venymään parhaaseensa, mutta pallo pysyi poissa hänen selkänsä takaa. Ottelua oli pelattu 88 minuuttia, kun kokenut kehäkettu Pasi Lehtonen avasi upealla pystysyötöllä Antunezin tekopaikkaan ja mies otti pari juoksuaskelta ja sijoitti pallon varmasti ohi Kuiron.

Raumalaisten valmentaja Veijo Wahlsten oli luonnollisesti oli tyytyväinen todella isoon voittoon todeten, että hän ei ole ollut pitkään aikaan näin luottavainen joukkueeseensa. Palasemme loksahtivat nyt aika hyvin kohdalleen, kun saimme Antunezin ja Jani Raukko otti itse yhteyttä, että haluaa tulla auttamaan vanhaa seuraansa ahdingossa, jatkoi Wahlsten.

Wahlsten myös totesi, että nyt meillä on kaksi kärkimiestä ja tuo tilanne on vastustajalle vaikea pideltävä. Olen todella tyytyväinen koko joukkueen peliin, jatkoi Wahlsten edelleen.

LoPan valmentaja Markku "Fana" Palmroosia ei lehdistön edessä näkynyt, liekö miestä kismittänyt joukkueeltaan hylätty maali. Maalin hylkäys oli täysin oikeutettu, sillä niin selvä paitsio sitä edelsi.

Jouni Mikola / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Pallo-Iirot ry - logo

Pallo-Iirot - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Pallo-Iirojen naisten joukkueelle kolme uutta pelaajasopimusta

Pallo-Iirojen naisten joukkueelle kolme uutta pelaajasopimusta

Naisten ykkösessä pelaava joukkue on solminut kolme uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021.

Lue lisää
Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueelle kaksi pelaajasopimusta

Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueelle kaksi pelaajasopimusta

Keskikenttäpelaaja Leevi Haromo ja hyökkääjä Arttu Virtanen solmivat yksivuotiset sopimukset Pallo-Iirojen edustuksen kanssa. Miesten Kolmoseen valmistautuvalla joukkueella on nyt kasassa kaikkiaan 21 pelaajasopimusta.

Lue lisää
Hyökkääjä Mikko Jalkanen jatkaa Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksella

Hyökkääjä Mikko Jalkanen jatkaa Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksella

Viime syksynä miesten edustusjoukkueeseen liittynyt Jalkanen esiintyi vakuuttavasti loppukauden otteluissa. Valmennus kaavailee vikkelälle laiturille isoa roolia myös tulevalle kaudelle.

Lue lisää
Konkarihyökkääjä Jussi Aalto palaa vielä kerran Pallo-Iiroihin

Konkarihyökkääjä Jussi Aalto palaa vielä kerran Pallo-Iiroihin

Edustusjoukkue saa ensi kaudeksi aimo annoksen kokemusta, kun 37-vuotias hyökkääjä Jussi Aalto tekee paluun Pallo-Iiroihin. Nuori maalivahti Sakari Korri ja keskikenttäpelaaja Leevi Ahonen solmivat myös yksivuotiset sopimukset.

Lue lisää
Päävalmentaja Scott Green palaa Englantiin perhesyiden vuoksi välittömästi

Päävalmentaja Scott Green palaa Englantiin perhesyiden vuoksi välittömästi

Scott Green joutuu perhesyiden vuoksi palaamaan välittömästi kotimaahansa Englantiin. Edustusjoukkueesta vastuun ottaa tästä päivästä alkaen joukkuetta kausilla 2016-2017 valmentanut seuran valmennuspäällikkö Kimmo Hörkkö.

Lue lisää
Niilo Hautala palaa Pallo-Iiroihin

Niilo Hautala palaa Pallo-Iiroihin

Seuran oma kasvatti pelasi Pallo-Iiroissa viimeksi kausilla 2012-14 yhteensä 66 ottelussa. Sen jälkeen Hautala pelasi muun muassa useamman kauden Ykköstä AC Oulussa ja viime kaudella Ruotsissa FC Gutessa.

Lue lisää