Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko taisteli Oulusta yhden sarjapisteen

Veikkausvinkit

 

Lukko taisteli Oulusta yhden sarjapisteen


OTTELUN TEEMA

Rauman Lukko matkasi tiistaina Oulun Kärppien vieraaksi. Lähtökohdat olivat raumalaisittain haasteelliset, sillä kovana kotijoukkueena tunnettu Kärpät on tälläkin kaudella pelannut vahvasti.

Lukko viittasi kintaalla ennakkoasetelmille ja hallitsi peliä suurimman osan ajasta, sekä taisteli yhden sarjapisteen kotimatkalle. Etenkin kaksi ensimmäistä erää olivat hyvin vahvoja Lukolta. Vähämaalinen taisto meni lopulta jatkoajalle, jonka aikana ex-Lukko Juha-Pekka Haataja onnistui päättämään kotijoukkueen illan voitokkaasti. Loppunumerot Kärpille 2-1 (0-0, 1-1, 0-0, 1-0).

ILLAN ELIITTIÄ

Lukko marssitti otteluun maalilleen Simon Nielsenin, joka suoriutui tehtävästään kunniakkaasti. Kiekon eteen Nielsen ehti 35 kertaa ja joutui nöyrtymään vain kahdesti. Kumpikaan tilanteista ei varsinaisesti ”mennyt maalivahdin piikkiin”.

Lukosta maalinteossa onnistui vahvan pelin puolustuksessa pelannut Harri Tikkanen. Kovat peliminuutit kellottanut puolustaja oli järjestelemässä useampaakin paikkaa Kärppien maalille.

Lukko sai kovalla karvauspelillä ja nopeilla hyökkäyksiin lähdöillä järjestettyä reippaasti maalintekopaikkoja, mutta Tikkasen osumaa lukuun ottamatta Kärppien maalivahti Johan Backlund veti onnellakin pidemmän korren kerta toisensa jälkeen.

Ratkaisu nähtiin jatkoajalla kun raumalaisillekin hyvin tuttu Haataja onnistui täräyttämään kiekon ohi Nielsenin. Jatkoajalla nähtiin jo ennen Haatajan maalia säväyttänyt tilanne, jossa oululaisten kultakypärä Ivan Huml sai kokeilla rangaistuslaukauksesta Lukko-vahdin torjuntavirettä. Humlin yritys kilpistyi Nielsenin varusteisiin.

TULEMAN PITÄÄ

Lukko jatkaa SM-liigaa seuraavaksi perjantaisella kotiottelulla, jolloin Kivikylän Areenalle saapuu Lahden Pelicans. Perjantaisen taiston jälkeen liiga hiljentyy reilun viikon mittaiselle maaottelutauolle.

Viime aikojen otteilla Lukko on ansainnut ainakin fanaattisimman yleisönsä tuen, sillä joukkue taistelee illasta toiseen 100 % asenteella. Perjantaina Äijänsuolla kannattajayhteisö Raumam Boja tekee paluun "kotiin", seisomakatsomon pitkälle sivulle. Tervetuloa paikanpäälle mukaan Boikien tunnelman luontiin ja tarkistamaan joukkueen taisteluasenne. Nähdään hallilla!

Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Vili Laitinen jatkaa Lukossa seuraavat kaksi kautta

Vili Laitinen jatkaa Lukossa seuraavat kaksi kautta

Rauman Lukko on käyttänyt Vili Laitisen sopimukseen kirjatun option. 19-vuotias puolustaja pysyy näin ollen raumalaisseuran riveissä myös seuraavat kaksi kautta eli kevääseen 2021 asti.

Lue lisää
Hyökkääjä Vili Sopanen Rauman Lukkoon

Hyökkääjä Vili Sopanen Rauman Lukkoon

Rauman Lukko on hankkinut riveihinsä Vili Sopasen. Yli 500 liigaottelua urallaan pelannut Sopanen siirtyy Raumalle Saksasta DEL-seura Schwenninger Wild Wingsistä.

Lue lisää
Lassi Lehtinen jatkaa Lukon maalilla myös kaudella 2019-20

Lassi Lehtinen jatkaa Lukon maalilla myös kaudella 2019-20

Rauman Lukko on tehnyt vuoden jatkosopimuksen maalivahti Lassi Lehtisen kanssa. 19-vuotias Lukon oma kasvatti pysyy raumalaisseurassa näin ollen myös kauden 2019-20.

Lue lisää
Puolustaja Miska Kukkonen Rauman Lukkoon

Puolustaja Miska Kukkonen Rauman Lukkoon

Rauman Lukko on hankkinut puolustukseensa Miska Kukkosen. Sopimus kattaa loppukauden 2018-19 sekä kaksi seuraavaa kautta. 18-vuotias Kukkonen on kiekkoillut alkukauden Tampereen Tapparan organisaatiossa.

Lue lisää
Pekka Tuokkola Lukkoon nuorten MM-kisojen ajaksi

Pekka Tuokkola Lukkoon nuorten MM-kisojen ajaksi

Rauman Lukko on kiinnittänyt maalivahtiosastolleen Pekka Tuokkolan vajaan kuukauden mittaisella sopimuksella.

Lue lisää
Itävaltalaishyökkääjä Manuel Ganahl siirtyy Rauman Lukkoon

Itävaltalaishyökkääjä Manuel Ganahl siirtyy Rauman Lukkoon

Rauman Lukko on hankkinut hyökkäykseensä alkukauden ajan Lahden Pelicansia edustaneen Manuel Ganahlin. 28-vuotias itävaltalaishyökkääjä siirtyy sinikeltaisiin loppukauden 2018-19 kattavalla sopimuksella.

Lue lisää