Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko parin päivän mittaiselle vieraskiertueelle

 

Lukko parin päivän mittaiselle vieraskiertueelle


Lauantaina kotonaan Tampereen Ilveksen selkein 4-1 numeroin nuijineiden kettupaitojen tämän viikon ohjelmassa on kolme sarjaottelua. Ennen Raumalla lauantaina 15.10 pelattavaa huippuottelua HIFK:ta vastaan haastaa Lukko keskiviikkona KalPan Kuopiossa ja torstaina vastaan asettuu Jyväskylässä JYP. Kaikki tämän viikon ottelut ovat sikälikin mielenkiintoisia, että vastassa ovat kaikki joukkueet, joita vastaan Lukko pelasi viime kevään pudotuspeleissä.

KalPan kanssa  Lukko pelasi keväällä upean puolivälieräsarjan, jonka kettupaidat veivät lopulta nimiinsä ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa. KalPa johti sarjaa jo voitoin 2-0, mutta Lukko tuli lopulta ohi ja jatkoi matkaansa mitalipeleihin. Kuopiolaiset ovat aloittaneet kuluvan kauden erittäin vahvasti ja ovat koko alkukauden ajan majailleet sarjataulukon kärkipäässä. Iso merkitys joukkueen loistavissa otteissa on varmasti Sami Kapasen paluulla pelikentille vuoden tauon jälkeen.

JYP joutui puolestaan taipumaan Lukolle viime kevään pronssiottelussa ja sai vierestä seurata kettupaitojen mitalijuhlia. Kuluvan kauden joukkue aloitti vaisusti ja valmentaja Risto Dufva sai tehdä tilaa Jyrki Aholle jo kahden pelatun kierroksen jälkeen. Kymmenen sarjaottelua ovat tuottaneet joukkueelle kymmenen sarjapistettä, joten nimekkäällä ryhmällä on varmasti paukkuja parantaa peliesityksiään jatkossa. JYP on tällä kaudella vieraillut kerran myös Raumalla, jolloin Lukko oli tyly isäntä ja piti pisteet Raumalla lukemin 4-1.

Lukon sairastuvalle liittyi maanantaina hyökkääjä Perttu Lindgren, jonka sääreen tuli syvä haava luistimen viillosta. Vamma pitää huippusentterin sivussa tositoimista arviolta viikon verran. Ilves-ottelun kesken jättäneen puolustaja Otto Honkaheimon pelikunto ratkeaa pelipäivänä. Tuoretta voimaa Lukon kokoonpanoon tuo puolestaan hyökkääjä Aki Kangasmäki, joka on alkukaudella pelannut pääosin Mestistä Vaasan Sportin riveissä.

Lauantain HIFK-ottelussa nähdään viime kevään välieräparin kohtaaminen. Lukolla on varmasti paljon kalavelkoja maksettavana hallitseville suomen mestareille. Janne Pesosella vahvistuneen helsinkiläisryhmän nimilista on erittäin kovaa luettavaa muun muassa Mikael Granlundin, Ville Peltosen, Mikko Jokelan, Juuso Riksmanin, Eero Somervuoren ja kumppaneiden myötä, joten kaikki eväät huikealle lauantai-illalle ovat olemassa. Liput tähän otteluun kannattaakin varata jo nyt, jotta varmistaa paikkansa tulikuumassa kohtaamisessa!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


OttoHonkaheimo

Otto Honkaheimo

3.8.1985 Rauma
Tiedot

AkiKangasmäki

Aki Kangasmäki

24.5.1989 Rauma
Tiedot

PerttuLindgren

Perttu Lindgren

26.8.1987 Tampere
Tiedot


Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Chris Harpur vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja kanadalaispuolustaja Chris Harpur ovat solmineet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes Lukkoon kahden vuoden sopimuksella

Heikki Liedes, palaa Raumalle kahden vuoden sopimuksella. Sopimus sisältää ulkomaanoption ensimmäisen kauden jälkeen.

Lue lisää
Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Kanadalaishyökkääjä Felix Robert Lukkoon yhden vuoden sopimuksella

Lukko ja kanadalaishyökkääjä Felix Robert ovat tehneet yhden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Puolustaja Peetro Seppälä kahden vuoden sopimuksella Lukkoon

Lukko ja puolustaja Peetro Seppälä ovat tehneet kahden vuoden sopimuksen, joka pitää sisällään pelaajan ulkomaanoption jälkimmäiselle vuodelle.

Lue lisää
Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Jirko Tukiaiselle 1+1-vuotinen sopimus - pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOn riveissä

Lukko on tehnyt 1+1-vuotisen jatkosopimuksen puolustaja Jirko Tukiaisen kanssa. Sopimukseen sisältyy seuran option kaudesta 2026–27.

Lue lisää
Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Daniil Trakht jatkaa Lukon sopimuspelaajana ja pelaa ensi kaudella vuokralla TUTOssa

Lukko ja Daniil Trakht ovat tehneet 1+1-vuotisen jatkosopimuksen, sopimukseen sisältyy seuran optio kaudesta 2026–27. Ensi kauden Trakht pelaa lähtökohtaisesti kokonaan TUTOssa vuokralla.

Lue lisää