Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Raanta torjui Lukon voittoon

 
Raanta torjui Lukon voittoon

OTTELUN TEEMA

Lukko on tällä kaudella kuitannut harmittavat tappiot nopeasti heti seuraavassa pelissä ja Blues-otteluunkin raumalaiset lähtivät revanssimielellä. Bluesilla oli edellisestä vieraspelistä saldona 1-0 -voitto Tapparasta, joten oletettavaa oli että Blues tulee pelaamaan varmaa oman pään peliä.

Ottelusta muodostuikin varsin odotusten kaltainen Lukon hallitessa pelitapahtumia hienokseltaan ja Blues keskittyi tarkkaan puolustamiseen. Molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat myös onnistuneen kamppailun, joten varsinaisella peliajalla nähtiinkin vain kaksi osumaa. Lopulta Lukko nappasi kaksi pistettä lukemin 2-1 vl. (0-0, 1-1, 0-0, 0-0) Perttu Lindgrenin ollessa ratkaisumaalin tekijänä.

ILLAN ELIITTIÄ

Onnistuneen paluun maalin suulle tehnyt Antti Raanta oli Lukon parhaimmistoa etenkin voittomaalikilpailussa, jossa Lukko-vahti esti yhteensä kuusi Blues-yritystä. Jatkoajalla Raanta meinasi laittaa pelin jännäksi sähläämällä kiekon kanssa, mutta hän paikkasi itse virheensä ja nappasi upean torjunnan.

Kokonaisuudessaan Lukon koko joukkueen puolustuspelaaminen oli myös hyvällä tasolla. Pahoja virheitä ei juuri syntynyt ja aiemmissa peleissä tutuksi tulleet vaaralliset vastaiskut omaan päähän jäivät nyt puuttumaan. Hyökkäyksessä viimeinen terävyys jäi uupumaan, mutta Justin Morrisonin tarkka rannari ylivoimalla riitti viemään pelin jatkoajalle.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun ratkaisseessa voittomaalikilpailussa nähtiin useita hienoja suorituksia etenkin kummankin joukkueen maalivahdilta. Lopulta ratkaisu nähtiin kuudennessa parissa, kun Perttu Lindgren hassutti Blues-vahti Iiro Tarkin ja upotti kiekon verkkoon. Kun Antti Raanta esti Bluesin Stephane Veilleux'n yrityksen, niin Lukon voitonjuhlat olivat valmiit alkamaan.

Toisessa erässä peli olisi voinut saada toisenkin suunnan, kun Lukko joutui pelaamaan lähes kahden minuutin ajan kahden miehen alivoimalla. Tilanne selvitettiin kuitenkin upeasti taistellen. Lukon valmentaja Rauli Urama olikin ottelun jälkeen tyytyväinen.

- Iso asia oli 5-3 -alivoiman tappo, hienoa alivoimapelaamista. Tosi tyytyväinen olen Raannan peliin, hieno suoritus. Muutenkin joukkueelta hyvä suoritus, puolustusasioita korostettiin ja ne asiat toimi hyvin. Ehkä noista paikoista olisi voinut tehdä yhden tai kaksi maalia enemmän, mutta näin tällä kertaa. Ollaan tyytyväisiä kahteen pisteeseen, Urama päätti.

TULEMAN PITÄÄ

Lukon kotimatsit jatkuvat heti lauantaina, kun vastaan asettuu torstaina Ässille viime hetken maalilla hävinnyt SaiPa. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet jo kertaalleen, kun Lukko haki syyskuussa Kurtis McLeanin voittomaalilla pisteet Lappeenrannasta lukemin 5-3.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Steven Jandric 1+1-vuotisella sopimuksella Lukkoon

Kanadalainen Steven Jandric saapuu vahvistamaan Lukon hyökkäystä 1+1-vuotisella sopimuksella. Jälkimmäinen sopimusvuosi sisältää seuran option.

Lue lisää
Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Samuli Piipponen vahvistamaan Lukon puolustusta loppukauden ajaksi

Puolustaja Samuli Piipponen siirtyy Lukkoon Jukureista loppukauden ajaksi. Vuonna 1993 syntynyt leftin pakki on kuluvalla kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 3+5. Rangaistusminuutteja on kertynyt samassa ajassa 40.

Lue lisää
Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Aleksi Saarela jatkaa loppukauden Lukossa

Rauman Lukon hyökkääjä Aleksi Saarela jatkaa Lukossa kauden 2020-21 loppuun. Aleksi Saarelalla oli entuudestaan koko kauden kattava sopimus Lukon kanssa, mutta sopimus sisälsi mahdollisuuden siirtyä myös NHL:ään.

Lue lisää
Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Robert Arrak vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta

Lupaava virolaiskiekkoilija Robert Arrak, 21, on tehnyt 1+2-vuotisen sopimuksen Lukon kanssa. Viime kaudella Alps Hockey Leaguessa itävaltalaista RB Hockey Juniorsia edustanut Arrak tulee lähtökohtaisesti vahvistamaan Lukon U20-joukkuetta.

Lue lisää
Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

Lukas Klok vahvistaa Lukon puolustusta myös tulevalla kaudella

25-vuotias tsekkipuolustaja Lukas Klok saapui Raumalle viime kaudella KHL-seura Slovan Bratislavasta.

Lue lisää
Daniel Audette Lukon riveihin

Daniel Audette Lukon riveihin

Seuran keskikaista täydentyy huippuvahvistuksella kun 24-vuotias Daniel Audette siirtyy Raumalle vuoden sopimuksella.

Lue lisää